Mitä?! Mike Tyson näki ainoastaan yhden Muhammad Alin ottelun!

schedule 29 marraskuun 2019 - 05:05
person Marko Ollonqvist

Iron Miken elämäkerrasta selvisi yllättävä paljastus: Mike Tyson näki ainoastaan yhden nyrkkeilijälegenda Muhammad Alin ottelun.

Muhammad Ali on monien papereissa kaikkien aikojen suurin nyrkkeilylegenda. Mike Tyson puolestaan lukeutuu tyyliltään monien suosikkiottelijoihin ja hän kuuluu niin ikään lajinsa suurten nimien joukkoon.

Tysonin elämäkerrasta paljastuu kuitenkin yksi erittäin suuri yllätys: hän ei ollut nyrkkeilyfani!

Tyson kertoo nähneensä ainoastaan yhden Alin ottelun ja siitäkin vain osan.

– Ainoa kerta, kun näin Alin ottelevan, oli hänen toinen ottelunsa Leon Spinksiä vastaan (1978). Hengailin kulmilla Brownsvillessä kaverini kanssa. Menimme kauppaan ja kaikkien silmät olivat kiinni televisioruudussa, Alin otellessa. Rakastin Alia, mutta ottelu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minua.

– En ollut millään muotoa nyrkkeilyfani. Sen sijaan rakastin katsoa painijoita, kuten Bruno Sammartinoa ja Killer Kowalskia.

Nykyisin 53-vuotias Tyson ei varsinaisesti halunnut olla edes nyrkkeilijä – hän vain yksinkertaisesti halusi olla kuuluisa ja siinä Alilla oli suuri merkitys, elämäkertaelokuvansa kautta.

– Hänen elämäkertaelokuvan katsominen oli mahtavaa. Kun elokuva oli ohi ja valot syttyivät päälle, Ali käveli täysin odottamatta lavalle ja koko elokuvateatteri räjähti.

– Hän kertoi meille vangitsemisestaan, elämästään vankilasta ja siitä, miten hän menetti järkensä. Hän sanoi kauniita ja inspiroivia asioita – se puhe muutti elämäni. Eikä kyse ollut siitä, että olisin halunnut nyrkkeilijäksi hänen puheensa myötä; tiesin vain haluavani olla kuuluisa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord