Painijatähti Petra Olli on päättänyt lopettaa uransa – ikää vasta 25 vuotta

schedule 25 helmikuun 2020 - 18:11
person Teemu Sohkanen

Suomen painijatähti Petra Olli on päättänyt lopettaa uransa eikä pyri kesällä alkaviin Tokion olympialaisiin – maailmanmestarilla ikää vasta 25 vuotta.

Petra Olli kertoi muun muassa, että hänen intohimo painia kohtaan ei ole entisensä.

– Vaatii suunnatonta rohkeutta tunnustaa rehellisesti itselleen sekä muille, että sitä sisäistä poltetta ei ole enää maailman huipulle vaadittavalla tasolla, Olli avasi.

– Tämä on urani vaikein ja raskain päätös, mutta erittäin tarkkaan harkittu sellainen.

– Suurempien kiitosten ja muisteluiden aika tulee vielä, mutta nyt on tullut aika päättää yksi ajanjakso elämässäni.

Vaikka valmentajat Ahto Raska ja Maxim Molotov tukivat muun lähipiirin kanssa Ollia, päätyi hän kuitenkin uran lopettamiseen.

Olli kiitti valmentajaansa Raskaa.

– Ahton kanssa luotiin mitaleille pohjat. Ei ollut aina helppoa. Toivon, että moni urheiluja saisi kokea valmentajansa Ahton tasolla.

– Ahto on ystävällinen, vastuuntuntoinen, inhimillinen, tiukka,vaativa ja osaava. Ei ole sattumaa, että Ahto matkaa treenikaverini ja reissukämppikseni, virolaisen MM-kolmosen Epp Mäen kanssa Tokioon.

Olli otteli viimeisen ottelunsa 14. helmikuuta Roomassa, jossa hän kärsi tappion EM-pronssiottelussa Mariia Kuznetsovalle.

Olli juhli vuonna 2016 EM-kultaa 60-kiloisten sarjassa ja vuonna 2018 hän voitti 65-kiloisten maailmanmestaruuden sekä Euroopan-mestaruuden – Olli valittiin maailmanmestaruusvuotenaan maailman parhaaksi naispainijaksi.

Suomen painiliiton puheenjohtaja Tuomo Karila harmittelee Ollin päätöstä, mutta ymmärtää samalla lajin lainalaisuudet. Sitoutumisen täytyy olla 100 prosenttia, mikäli haluaa menestyä.

– Ilman muuta harmittaa kuulla tällaisia uutisia, mutta Petra saa täyden tukemme päätökselleen. Petran tapana ei ole ollut tehdä hommia himmeillä valoilla, Karila sanoo.

– Nyt nuoren ihmisen täytyy suunnata ajatuksensa ja aikansa uusiin haasteisiin.

Lue myös:
Kaikki Urheiluvedot.com:n ilmaiset vetovihjeet täältä!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord