Upeaa! Djokovic, Nadal ja Federer lahjoittivat jättisummat rahaa

schedule 28 maaliskuun 2020 - 06:40
person Marko Ollonqvist

Muun muassa Novak Djokovic, Rafael Nadal ja Roger Federer lahjoittivat jättisummat rahaa koronaviruspandemian seurauksena.

Koronaviruspandemia aiheuttaa valtavia ongelmia taloudellisesti niin valtioille kuin maailmantaloudelle ylipäätään.

Viime päivinä olemme saaneet lukea uutisia siitä, miten esimerkiksi Lionel Messi ja Pep Guardiola molemmat lahjoittivat miljoona euroa auttaakseen taistelussa pandemiaa vastaan. Lisäksi Saksan Bundesliigan suurseurat päättivät ohjata TV-rahansa pienemmille seuroille, jotka ovat vallitsevan tilanteen vuoksi pulassa.

Ylipäätään lukuisat urheilijat ja urheilun parissa työskentelevät henkilöt ovat olleet äärimmäisen auttavaisia taloudellisesti.

Nyt myös miesten tenniskenttiä vuosikausia dominoinut kolmikko Novak Djokovic, Rafael Nadal & Roger Federer ovat päättäneet kantaa oman kortensa kekoon.

Novak Djokovic ja hänen puolisonsa Jelena Djokovic ilmoittivat lahjoittavansa Serbian terveyshuollolle miljoonan euroa hengityskoneiden hankintaan.

– Tämä taistelu ei ole helppo ja numerot eivät ole miellyttäviä, mutta olen varma, että tulemme tästä takaisin vahvempina kuin koskaan, Djokovic totesi serbialaismedialle.

– Meidän on tärkeää vetää yhtä köyttä tämän taistelun aikana ja auttaa toinen toisiamme, jotta voimme päihittää tämän viruksen nopeammin ja helpommin. Haluamme käyttää tämän mahdollisuuden hyväksi ja kutsua myös muut auttamaan lukuisia perheitä ja ihmisiä, jotka tarvitsevat apua selviytyäkseen tästä ja tervehtyäkseen.

Roger Federer ja hänen vaimonsa Mirka Federer päättivät puolestaan lahjoittaa miljoona Sveitsin frangia (noin 942 000 euroa) vaikeassa tilanteessa oleville perheille.

– Nämä ovat haastavia aikoja meille jokaiselle, eikä ketään tulisi jättää yksin. Mirka ja minä olemme päättäneet henkilökohtaisesti lahjoittaa miljoona Sveitsin frangia kaikkein haavoittuvaisimmille perheille Sveitsissä, Federer kertoi Instagram-tilillään.

– Meidän lahjoitus on vasta alkua ja toivomme myös muiden liittyvän mukaan tukemaan avun tarpeessa olevia perheitä. Yhdessä voimme päihittää tämän kriisin. Pysykää terveinä!

Kolmikosta Rafael Nadal on yhdessä koripallotähti Pau Gasolin kanssa käynnistänyt hankkeen, jonka tarkoituksena on kerätä huimat 11 miljoonaa euroa Punaiselle ristille Espanjassa.

– Olette aina tukeneet meitä hyvinä ja vaikeina hetkinä. Olette olleet aina ymmärtäväisiä… Me urheilijat olemme sitä, mitä me olemme, pitkälti teidän tukenne ansiosta ja nyt on se hetki, kun me emme voi pettää teidän luottamustanne, Nadal kertoi somessa.

– Minulle tuli mieleeni soittaa ystävälleni Paulle ja myös hän oli miettinyt, miten voisi auttaa. Me tulimme siihen lopputulokseen, että nyt on aika tehdä tämä aloite, jonka taakse toivomme koko espanjalaisen urheilukentän asettuvan. Me käymme nyt läpi jotain sellaista, jota olisi ollut mahdotonta kuvitella vielä muutama kuukausi sitten.

Marko Ollonqvist
Toronto

SEURAA KORONAVIRUKSEN VAIKUTUKSIA URHEILUUN TÄÄLTÄ:
UV seuraa: Näin koronavirus vaikuttaa urheiluun!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord