Tokion olympialaiset perutaan? “Korvaavaa paikkaa ei haeta”

schedule 26 helmikuun 2020 - 03:34
person Marko Ollonqvist

Tokion olympialaiset perutaan kokonaan? Mikäli näin käy, olympialaiset todella jäävät tyystin väliin ja järjestetään seuraavan kerran vasta vuonna 2024.

Koronavirus on vaikuttanut ikävällä tavalla moniin asioihin, muun muassa urheilutapahtumiin; esimerkiksi Italiassa on jouduttu perumaan jalkapallon Serie A -otteluita ja Inter tulee pelaamaan tällä viikolla Eurooppa-liigan ottelunsa tyhjille katsomoille.

Lisäksi myös Uefa on ilmoittanut seuraavansa tarkalla silmällä viruksen leviämistä ja mahdollista kehittymistä epidemiaksi, joka uhkaisi myös jalkapallon EM-kisoja, jotka on määrä pelata peräti 12 eri maassa. Luonnollisesti tällaisen turnauksen kohdalla matkustelua maasta toiseen tapahtuu sekä pelaajien että fanien osalta valtavat määrät ja sitä kautta se mahdollistaa viruksen leviämisen – etenkin, jos tilanne pahenee nykyisestä.

Kaikkein suurin pommi saattaa kuitenkin koittaa ensi kesän olympialaisten osalta, sillä odotettu urheilutapahtuma saatetaan perua kokonaan.

Olympialaiset järjestetään Japanin Tokiossa, siis Aasiassa, josta koronavirus on lähtenyt liikenteeseen. Uhka perumiselle on siis aito ja Kansainvälisen olympiakomitean jäsenistöön kuuluva Dick Pound kertoi, että päätös olympialaisten kohtalosta tullaan tekemään 2-3 kuukauden sisällä.

Tällä hetkellä olympialaiset on määrä järjestää täysin normaalisti ja Pound kehottikin urheilijoita treenaamaan edelleen olympialaisia varten. Mikäli olympiakomitea päätyy kuitenkin perumaan olympialaiset, niiden siirtäminen myöhempään ajankohtaan ei ole vaihtoehto.

– Uskoisin, että siihen ajankohtaan ilmoille nousee kysymys: onko tilanne hallinnassa sillä tavalla, että voimme turvallisesti lähteä Tokioon, Pound kertoo The Associated Pressin haastattelussa.

– Näin suurta tapahtumaa kuin olympialaisia ei vain yksinkertaisesti voida siirtää myöhemmäksi ajankohdaksi. Liikkuvia osia on niin paljon, mukana on niin paljon maita, kilpailukaudet ovat meneillään ja televisioaikataulut on rakennettu (olympialaisten jälkeiset sarjakaudet). Emme me voi vain sanoa, että “järjestetään ne lokakuussa”.

Myös olympialaisten siirtäminen toiseen maahan, tai kisojen järjestäminen useassa maassa, on äärimmäisen epätodennäköistä.

– Maailmassa on vain muutama paikka, joiden kohdalla tällaisen järjestäminen voisi olla mahdollista tällaisella aikataululla. Useassa paikassa järjestäminen ei täyttäisi olympialaisten käsitettä: lopputuloksena olisi vain useita eri maailmanmestaruuskilpailuita.

Päätös täytyy käytännössä ottaen tehdä edellä mainitun aikajanan sisällä käytännön syistä.

– Siinä kohtaa alkaa tapahtua paljon asioita (mikäli olympialaiset järjestetään). Sekä turvallisuuteen, ruokaan, hotelleihin että olympiakylään liittyviä asioita täytyy alkaa hoitaa kuntoon. Myös media-alan ihmiset lähtevät siinä vaiheessa rakentamaan studioitaan.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Kaikki Urheiluvedot.com:n ilmaiset vetovihjeet täältä!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord