Nettikasinot – keskeisiä urheilusponsoreita

schedule 4 elokuun 2020 - 11:16
person Urheiluvedot

Kaikkien rakastamien urheilutapahtumien ja urheilujoukkueiden kulissien takana on maailma, jossa sponsoreiden hankkiminen ja tilaisuuksien, välineiden ja treenauksen kustantaminen on yksi isoista kysymyksistä, joita jokainen joukkue ja urheilutapahtumien järjestäjä joutuu pohtimaan ja suunnittelemaan. Hyvien sponsoreiden hankkiminen on äärimmäisen tärkeää, jotta urheilijat pystyvät keskittymään treenaamiseen ja itse kisoihin, eikä heidän menestyksensä tarvitse olla kiinni välineiden laadusta tai muusta. Sponsoreiden hankkiminen on kuitenkin taitolaji itsessään, sillä siihen tarvitaan muun muassa hyviä suhteita ja verkostointikykyä, sekä tietysti mainetta ja nimeä, onhan sponsorointi kallis päätös. Vaikka sponsoreiden hankkiminen onkin aikaa ja vaivaa vaativaa, on kuitenkin myös totta, että sponsorointi ei ole vain urheilumaailmaa hyödyttävä ilmiö, vaan hyvin paljolti kumpaakin osapuolta hyödyttävä sopimus, sillä urheilusponsorointi tarjoaa äärimmäisen hyvän mainontamahdollisuuden yrityksille ja julkisuudenhenkilöille. Tämän vuoksi muun muassa nettikasinot ovat usein mukana urheilusponsoroinnissa aina jalkapallosta ralliin, onhan mainostaminen ensiarvoisen tärkeää alalla, jolla kilpailu uusista ja nykyisistäkin asiakkaista on kovaa. Nettikasinot muodostavat huomattavan osan sponsoreista erityisesti jalkapallossa ja nyrkkeilyssä, mutta ovat aktiivisia sponsoreita myös muissa urheilulajeissa.

Mainostamisen tärkeys nettikasinoille

Nettikasinoiden suosio on kasvanut nopeasti viime vuosina, etenkin mobiililaitteilla pelaamisen yleistyessä. Vaikka kivijalkakasinot ovat yhä mahtava kokemus rahapeleistä ja kasinotunnelmasta kiinnostuneelle ja isolla tietokoneruudulla pokeria pelaaminen on epäilemättä miellyttävä kokemus, on mobiililaitteilla pelaaminen kuitenkin nopeaa, kätevää ja paikasta riippumatonta. Monet kasinot ovatkin nähneet vaivaa luodakseen myös oman mobiilikasinon, jossa grafiikat, valikot ja pelin sujuvuus on mukautettu mobiililaitteen ruudulle. Nettikasinoiden yleistyessä myös kilpailu on tosin tiukentunut alalla, sillä nettikasinoiden on kilpailtava asiakkaista, joilla on edessään satoja muita houkuttelevan näköisiä nettikasinoita. Nettikasinot yrittävätkin saada asiakkaita tarjoamalla esimerkiksi hyviä bonuksia, laajan pelivalikoiman ja opettamalla pelaajille esimerkiksi erilaisia strategioita, kuten vaikka black jack vinkit.

Nettikasinoiden tärkeä rooli urheilujoukkueiden sponsoreina

Kuva: Pixabay

Mainostaminen on kuitenkin myös yksi oleellinen tapa vetää asiakkaita puoleensa, sillä nimen jättäminen mahdollisten asiakkaiden mieleen on tärkeää valinnanpaljouden ollessa suurta. Tässä urheilusponsoroinnilla on keskeinen merkitys tyypillisesti netissä tapahtuvan mainostuksen lisäksi. Urheilusponsorointi on myös elinarvoisen tärkeää urheilujoukkueille ja urheilijoille, joista erityisesti nettikasinosponsorisuhteista generoitu rahallinen tuki on tärkeää, sillä moni muu bisnes tai ala ei välttämättä kykene sellaista tarjoamaan. Hyvä esimerkki nettikasinoiden urheilusponsoroinnista on muun muassa 888casinon New York Jetsien sponsorointi NFL 19/20-kaudella. Kyseinen sponsoridiili on merkittävä, sillä se on ensimmäinen NFL:n yhteistyökumppanuus täysin digitaalisen firman kanssa. Vastineena siitä, että New York Jets sai hyötyä kuuluisan ja suositun kasinon sponsoroinnista taloudellisesti, 888casino sai nimeään esille niin yleisöpaikoiltaan suuren MetLife Stadiumin

ruudulla kuin myös joukkueen nettisivulla ja sosiaalisessa mediassa. Jalkapallo on hyvä esimerkki urheilualasta, jossa joukkueen tiimin menestys korreloituu usein rahamäärään, joka on klubin käytettävissä. Menestyminen taas tuo luonnollisesti arvoa joukkueen ympärillä tapahtuvaan mainostukseen, joka onkin yksi syy sille, että esimerkiksi Englannissa parhaat nettikasinot käyttävät satoja miljoonia puntia jalkapalloon. Nettikasinot toimivat sponsorina myös esimerkiksi rallissa, jossa sponsoreiden hankkiminen on tärkeää laadukkaiden autojen hankkimiseen ja ylläpitämiseen. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että sponsorointi on ratkaiseva tekijä niin isojen kuin pientenkin joukkueiden selviytymisessä, onhan urheilusta tullut miljoonabisnes, vaikka tosin jo Antiikin Rooman gladiaattoritaisteluissa sponsoripalkkioilla on ollut suuri merkitys.

Nettikasinot ja urheilutapahtuma

Myös urheilutapahtumat itsessään ovat globalisaation myötä muuttuneet usein suuriksi kansainvälisiksi tapahtumiksi, joiden järjestämiseen tarvittavaa rahamäärää ei voi verrata perinteisiin paikallisiin urheilutapahtumiin. Urheilulajeilla on maan sisäisten mestaruuskilpailuiden lisäksi alueellisia kilpailuja ja maailmanmestaruuskisoja, sekä muita tapahtumia, joita ihmiset ympäri maailmaa seuraavat innolla. Nykyään onkin harvinaista, että urheilutapahtumalla ei olisi sponsoreita, oli kyseessä sitten kansainvälinen urheilutapahtuma tai paikallinen, joista myös jälkimmäinen on nykyään usein suurta kansainvälistä huomiota ja yleisöä herättävä tapahtuma. Suomessa noin puolet kansalaisista osallistuivat urheiluotteluihin vuonna 2017, joka kertoo siitä, että Suomenkin kokoisessa maassa väki liikkuu urheilutapahtumasta toiseen. Sponsorit luovat hyviä verkostoitumismahdollisuuksia, ohjelmanumeroita ja viihdettä itse päätapahtuman ympärille, joka parantaa tapahtumaan osallistujien kokemusta ja tekee tapahtumasta laadukkaamman, mittavamman ja huomiota herättävämmän. Samaan aikaan sponsorit saavat monia eri mainontamahdollisuuksia ja tilaisuuden vaikuttaa tapahtuman osallistujiin.

Urheilusponsoroinnin edut

Siinä missä urheilujoukkueen sponsorointi antaa mahdollisuuden erityisesti kyseisen joukkueen faneihin vetoamiseen, urheilutapahtumien sponsorointi antaa hyvän mahdollisuuden laajan yleisön huomion saamiseen. Urheilutapahtumiin ja urheiluun yleensäkin liittyy yleensä myös huomattava tunnelataus, joka on oiva väline markkinoinnissa ja vaikuttamisessa. Jännityksen, nautinnon, mielenkiinnon ja voitonriemun kaltaisten tunteiden vuoksi urheilutapahtuma on kaiken kaikkiaan hyvin positiivinen ympäristö halutun kohderyhmän tavoittamiseksi, jos sitä vertaa esimerkiksi ympäristöön tai tilanteeseen, jossa kohderyhmä ei välttämättä ole hyvällä tuulella tai tarkkaile ympäristöä aktiivisesti ja mielenkiinnolla. Urheilutapahtumat ja urheilu yleensäkin on myös kansoja ja maita yhdistävä aihepiiri, sillä urheilu ja urheilun seuraaminen on suosittu ajanviete, bisnes ja mielenkiinnon sekä intohimon kohde kulttuurista, kielestä ja maantieteellisestä sijainnista huolimatta. Urheilusponsorointi antaa siis nettikasinoille ja muille bisneksille ainutlaatuisen mahdollisuuden tavoittaa eri maiden ja kulttuureiden edustajia, mikä normaalisti tapahtuisi erinäisten kulttuuriin ja maahan sopeutettujen kampanjoiden avuin, mikä on aikaa vievää.

Urheilusponsorointi – kaikkia osapuolia hyödyttävä diili

Sponsorit ovat hyvin keskeisessä roolissa urheilujoukkueiden ja urheilutapahtumien menestymisessä ja selviytymisessä. Urheilun muututtua pelkästä taitolajista miljoonabisnekseksi rahalla on huomattava vaikutus niin urheilijoiden välineisiin ja voittomahdollisuuksiin kuin joukkueiden ja urheilutapahtumien näkyvyyteen, laatuun ja julkisuuteenkin. Urheilusponsoroinnissa esimerkiksi nettikasinoilla on hyvin tärkeä rooli, sillä jatkuvasti suosiota kasvattavat nettikasinot pystyvät usein sitoutumaan sponsorisopimukseen. Sponsoridiilit ovat myös nettikasinoita hyödyttäviä sopimuksia, sillä urheilujoukkueiden ja urheilutapahtumien sponsorointi antaa mahtavia ja laajoja mainostusmahdollisuuksia urheiluradalla, ruudussa, sosiaalisessa mediassa ja nettisivuilla. Urheilusponsorointi onkin oiva tapa tavoittaa hyvin laaja kohdeyleisö ja siinä on puolellaan myös urheilun tunteellisuus, urheilujoukkueisiin liittyvä lojaalisuus ja muut positiiviset tunteet. Uusien asiakkaiden saaminen on äärimmäisen tärkeää nettikasinoille, jotka kilpailevat asiakkaista jatkuvasti kasvavan valikoiman keskellä, joten on täysin ymmärrettävää, että nettikasinot ovat innokkaita urheilusponsoreita useassa lajissa. Kyseessä on kannattava diili sekä urheilumaailmalle että nettikasinoille.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord