Olympiakomitean jäsen selvensi: “Olympialaiset siirtyvät vuodella”

schedule 24 maaliskuun 2020 - 03:19
person Marko Ollonqvist

Olympiakomitean jäsen, kanadalainen Dick Pound, selvensi epäselvän viestin kertaheitolla: olympialaiset siirtyvät vuodella eteenpäin.

Kansainvälinen olympiakomitea on saanut valtaisan määrän lokaa niskaansa urheilijoilta.

Vaikka jo pidempään on ollut päivänselvää, että olympialaisia on pakko siirtää eteenpäin – monestakin syystä – olympiakomitea ei ole suostunut näin tekemään.

Komitea järjesti asiasta sunnuntaina kokouksen, jonka viesti oli seuraava: olympialaisten kohtalo tullaan ratkaisemaan seuraavan viikon aikana.

Tämän julkisen ulostulon myötä urheilijoiden raivo kasvoi entisestään, sillä olympiakomitea ei edelleenkään tehnyt ratkaisuaan olympialaisten kohtalosta.

Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että kyse oli äärimmäisen huonosta viestinnästä. Olympiakomitean pitkäaikaisin jäsen, kanadalainen Dick Pound, nimittäin kertoi usealle medialle aivan suoraan, että olympialaiset tullaan siirtämään vuodella eteenpäin.

Edellä mainittu neljän viikon aikajakso ei siis tarkoita sitä, että sinä aikana pohdittaisiin, voidaanko olympialaiset järjestää ajallaan, vaan kyse on siitä, mihin ajankohtaan ne siirretään.

– Sen informaation perusteella, mikä Kansainvälisellä olympiakomitealla on hallussaan, olympialaisten siirtämisestä on jo päätetty, Pound kertoo USA Todaylle.

– Tarkemmista yksityiskohdista ei ole vielä päätetty tulevan suhteen, mutta sen tiedän, etteivät olympialaiset käynnisty 24. heinäkuuta.

Poundin mukaan olympiakomitea tulee itse asiassa ilmoittamaan olympialaisten siirtämisestä hyvinkin pian – ei siis vasta neljän viikon päästä. Tuo neljän viikon aikaraja tarkoittaa sitä, että siihen mennessä enemmän tai vähemmän kaikki tarkemmat yksityiskohdat uuden ajankohdan osalta on selvillä.

– Ilmoitukset tullaan tekemään vaiheittain. Me siirrämme olympialaisia ja sen jälkeen alamme käydä läpi niitä kaikkia seuraamuksia, jotka ovat mittaamattoman suuria.

Kanadalaisen TSN:n haastattelussa Pound avasi tilannetta vielä yksityiskohtaisemmin.

– Huijaisimme vain itseämme, jos ajattelisimme (koronavirus)tilanteen ratkenneen loppukesään mennessä. Olympialaisten järjestäminen loka- tai marraskuussa on puolestaan mahdotonta aikataulullisista syistä, sillä kaikki sarjakaudet ovat tuolloin käynnissä.

Marko Ollonqvist
Toronto

SEURAA KORONAVIRUKSEN VAIKUTUKSIA URHEILUUN TÄÄLTÄ:
UV seuraa: Näin koronavirus vaikuttaa urheiluun!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord