Tokion olympialaisia uhkaa jättimäiset tappiot, mikäli ne perutaan tai järjestetään tyhjille katsomoille.

Tokion olympialaisia uhkaa järisyttävät tappiot – vihdoin varasuunnitelmat!

Tokion olympialaisia uhkaa järisyttävät tappiot ja tästä syystä Japanin päättäjät pitävät väkisin kiinni siitä, että olympialaiset tullaan järjestämään.

Japanin hallitus on pitänyt julkisuudessa tiukasti kiinni siitä linjasta, että Tokion olympialaiset tullaan järjestämään normaalin aikataulun mukaisesti.

Vaikka maan johtavien poliitikkojen, kuten pääministeri Shinzo Aben, puheet ovatkin keränneet kritiikkiä koronaviruspandemian vuoksi, on tällainen linjanveto samaan aikaan myös ymmärrettävä: toiveena on, että olympialaiset kasvattavat turismia ja ihmisten kulutuskäyttäytymistä merkittävästi.

Mikäli olympialaiset jouduttaisiin perumaan kokonaan, menettäisi Japanin valtio noin 3 miljardia dollaria kotimaisten sponsorien osalta ja olympialaisten valmisteluihin käytetyt 12 miljardia dollaria haihtuisivat kuin tuhkana tuuleen.

Japanin hallitus on peräänkuuluttanut myös sitä, ettei olympialaisia tulla siirtämään myöhempään ajankohtaan, mutta mitä ilmeisimmin taustalla tehdään valmisteluja – vihdoin ja viimein – myös tältä varalta. Asian paljastivat nimettömänä pysyttelevät lähteet, jotka ovat mukana olympialaisten valmistelussa; kenelläkään, kun ei ole oikeutta puhua julkisesti asiasta.

– Meitä on vihdoin pyydetty tekemään erilaisia simulaatioita, mitä tulee olympialaisten siirtämiseen myöhempään ajankohtaan, National Post tietää kertoa.

– Me teemme vaihtoehtoisia suunnitelmia – B-, C- ja D-suunnitelmat – ja varaudumme olympialaisten siirtoon eri ajankohtiin, toinen lähde puolestaan totesi.

Vaihtoehtona on myös olympialaisten järjestäminen tyhjille katsomoille, mikä olisi luonnollisesti kammottava takaisku Tokiolle ja Japanille. Toisen lähteen mukaan tilanteesta on määrä järjestää kokous maaliskuun lopussa.

Mitä sitten tulee olympialaisten järjestämiseen myöhempänä ajankohtana, keskusteluissa on lähdetietojen mukaan puhuttu vuodesta ja kahdesta vuodesta.

Päätökset tulee tehdä todella nopeasti, kertoo toinen lähteistä, joka on järjestelykomitean jäsen.

– Mitä pidempään he pitkittävät tätä päätöstä… Sitä enemmän täytyy tehdä valmisteluja ja perumisesta aiheutuvat korvaussummat nousevat pilviin.

Useat urheilijat ja lajiliitot ovat jo jonkin aikaa vaatineet olympialaisten siirtämistä, sillä osallistuminen olympialaisiin olisi muun muassa urheilijoille melkoinen terveysriski.

Päätösvalta on viime kädessä Kansainvälisellä olympiakomitealla, joskin Japanin hallituksen sana painaa paljon asiassa. Olympiakomitean pomo Thomas Bach on pitkään toistanut samaa mantraa kuin japanilaiset poliitikot, joskin nyt hän on myöntänyt olympiakomitean harkitsevan erilaisia vaihtoehtoja.

Marko Ollonqvist
Toronto

SEURAA KORONAVIRUKSEN VAIKUTUKSIA URHEILUUN TÄÄLTÄ:
UV seuraa: Näin koronavirus vaikuttaa urheiluun!

Jaa