KHL: Jokerit – Traktor | Jokerit tyly isäntä

schedule 10 helmikuun 2020 - 23:13
person Ville Pursiainen

Tiistaina pelataan iso KHL-kierros. Helsingissä Jokerit saa vastaansa sarjan tyvipäässä majailevan Traktorin.

Jokerien viime aikojen vire on ollut jälleen hyvä, kuudesta edellisestä ottelustaan viisi voittanut joukkue kamppailee tiukasti Dynamo Moskovan kanssa Bobrov-divisioonan toisesta sijasta. Jokerit on näyttänyt tällä kaudella että se pystyy haastamaan ihan KHL-kärkijoukkueita ja taistelemaan jopa sarjan mestaruudesta. Jokerit ei pysty löysäämään yhtään jos se haluaa kevään jatkuvan pitkälle.

Jokereiden pelissä on ollut ilo huomata kehitys hyökkäyspelissä. Joukkue on vaarallinen monen kentällisen voimin ja ratkaisijoita löytyy laajalta rintamalta. Pudotuspelejä ajatellen runkopelaajien loukkaantumiset olisivat iso menetys, joita joukkue ei kestä. Puolustaja Mikko Lehtonen johtaa joukkueen pistepörssiä 43 pisteellään, mikä on samalla Jokereiden ennätys puolustajien pisteissä. Peter Regin, Brian O`Neill ja Jesse Joensuu ovat isoissa rooleissa loppukauden aikana. Puolustussuuntaan Jokerit ei ole aivan KHL:n parhaimmistoa, mutta toistaiseksi puolustuspään puutteet on onnistuttu korvaamaan rautaisella hyökkäyspelillä.

Traktor on jämähtänyt jälleen kerran KHL:n kellarikerrokseen. Joukkueen kuusi edellistä ottelua ovat tuottaneet kaksi voittoa ja neljä tappiota, tuolla saldolla sarjataulukossa ei nousta ylöspäin. Pudotuspelit jäävät haaveeksi tämän vuoden osalta. Harlamov-divisioonan viimeinen Traktor on päästänyt vain kolme osumaa enemmän kuin Jokerit, mutta tehnyt yli 50 osumaa vähemmän maaleja. Tämä erottaa joukkueen pudotuspeleihin menevistä joukkueista, joukkue ei pysty luomaan tarpeeksi maalipaikkoja eikä myöskään viimeistelemään tehokkaasti.

Tshekkiläiset Lukas Sediak ja Tomas Hyka ovat oikeastaan ainoat KHL-tason kärkihyökkääjät joukkueessa. Tämän jälkeen taso tippuu radikaalisti joukkueen sisällä, eikä ratkaisijoita löydy tarpeeksi. Traktorin taso ei vain millään riitä taistelussa pisteistä, seurajohto on tiukan paikan edessä kauden jälkeen.

Joukkueet ovat kohdanneet KHL:ssä kymmenen kertaa joista Jokerit on voittanut yhdeksän. Kahdeksan kohtaamista on mennyt peräkkäin Jokereille, joten selkeä etulyöntiasema narrijoukkueella on kotiedun lisäksi. Jokerit on suosikki viemään ottelun kotona jälleen kerran nimiinsä, neljästä viime kotiottelusta Traktoria vastaan joukkue on jättänyt Traktorin kokonaan ilman maalia. Tehottomuudesta kärsivä vierailija jäänee tälläkin kertaa alle kahden maalin, joka onkin kertoimensa puolesta pelattavissa.

Pelivalinnat | Panostus

Traktor alle 1.5 maalia | 2/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 1,92

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord