Liiga: HPK – Saipa | Avaako HPK voittotilin tänään Saipan kustannuksella?

schedule 18 syyskuun 2019 - 10:51
person Samu Järvinen

Hallitseva mestari HPK on avannut kautensa kahdella tappiolla, mutta keskiviikkona tarjolla on hyvä mahdollisuus voittotilin avaamiseen. Vierailija Saipalla on alla voitto ja tappio, Kaakon derbyistä Kookoota vastaan.

HPK:n avausottelu Kärppiä vastaan oli varsin hyvä peli kerholta, mutta pieni tehottomuus vaivasi varsinkin ylivoimalla. Jyväskylässä HPK koki ansaitun tappion, kun JYP painoi tuoreella jalalla kolme erää painetta HPK:n pakeille, mikä tuottikin voittomaalin neljä minuuttia ennen loppua Petteri Nikkilän harhasyötöstä. Molemmat tappiot tulivat lukemin 3-2.

Saipa puolestaan oli tehokas ensimmäisessä ottelussaan Kookoota vastaan voittaen ottelun 5-3. Kookoo oli ottelussa selvästi kuskin paikalla, voittaen laukaukset 54-20. Lauantain ottelun Kookoo ratkaisi heti ensimmäiseen kymppiin, tehtyään siihen kolme maalia. Saipa sai loppupelissä paljon ylivoimaa, mutta se tuotti vain yhden kavennusmaalin. Loppulukemat olivat 5-1 Kookoolle.

HPK:n hyökkäyskalusto on ollut kahdessa ottelussa varsin tehoton, kun HPK:n neljästä maalista kolme on ollut puolustajien tekemiä. Varsinkin alkukauden CHL peleissä kovia pisteitä tehneen Jere Innalan johtamalta ketjulta on lupa odottaa tänään tulosta. Maalivahti Joona Voutilainen on tappioista huolimatta pelannut maalinsuulla hyvin ja oletettavasti hän aloittaa myös tänään.

Saipalla tulee olemaan tänään iso työ jos mielivät ottaa pisteitä mukaansa Rinkelinmäeltä. Jos Kookoo tuli ottelun alun lauantaina kovaa päälle niin samaa on lupa odottaa myös tänään HPK:ta vastaan, joka mielellään ottaa kotikaukalossaan kuskin paikan heti avauserän ensimmäisistä vaihdoista alkaen. Saipan joukkue on varsin hidas eikä sen luistelunopeus tule riittämään kovin aktiiviseen karvaukseen. Saipan avauspelikin on näyttänyt hieman sekavalta, jossa ajoitukset ovat välillä olleet pahasti pielessä. Saipa myös hukkaa usein kiekkoja omalla alueella ja tähän HPK:n aktiivinen paine tulee tänään iskemään. Ylivoimalla Saipalla on vaaran elementtejä Teemu Ramstedtin ja Tomas Zaborskyn johdolla.

HPK on joukkueista todella paljon laadukkaampi, lähes jokaisella osa-alueella ja uskon heidän olevan tänään nälkäisiä ottamaan kauden avausvoiton, kahden tiukan tappion jälkeen. Myös hyökkäyksen kärkinimiltä on lupa odottaa tänään tehoja ja kotivoitto useammallakaan maalilla ei olisi yllätys. Vetoihin lähdetään siis HPK:n kotivoiton kautta pienellä tasoituksella.

Pelivalinta | Panostus

HPK -1 ah | 4/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 1,83

 

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord