Liiga: Pelicans – Ilves | Bartosakin poissaolo ratkaisevana tekijänä

schedule 16 lokakuun 2020 - 14:57
person Jarkko Mäensivu

Pelicans ja Ilves kohtaavat tänään illalla pelattavassa runkosarjaottelussa. Ottelu pelataan Isku Areenalla Lahdessa kello 18:30.

Kotijoukkue Pelicans on pelannut kuluvalla kaudella viisi (5) ottelua. Pelicansin alkukausi ei ole lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle, sillä joukkue on voittanut ainoastaan kaksi ottelua ja hävinnyt loput. Edellisessä ottelussa Pelicans kävi hakemassa pisteet kouvolalaisilta lukemin 3-2. Ottelu ei kuitenkaan tuonut pelkkää hyvää joukkueen leiriin, sillä maalivahti Patrik Bartosak loukkaantui kyseisessä ottelussa. Tällä hetkellä Pelicans majailee runkosarjassa sijalla 10.

Vierasjoukkue Ilves on pelannut vuorostaan neljä ottelua tällä kaudella. Joukkue kärsi edellisessä ottelussa ensimmäisen tappionsa – vastassa oli KooKoo, ottelun loppulukemat olivat 4-2 kouvolalaisten eduksi. Ilveksen alkukausi on kuitenkin lähtenyt varsin mallikkaasti liikkeelle, eikä yksi tilastotappio joukkuetta hidasta. Vierailijoiden puolustuspelaaminen on toiminut erinomaisesti alkukaudella – Ilves on päästänyt ainoastaan seitsemän maalia oman selkänsä taakse, kun vuorostaan Pelicans on päästänyt jopa 15 maalia. Ilves majailee runkosarjassa tällä hetkellä sijalla viisi.

Maalivahtipeli ratkaisevana tekijänä

Patrik Bartosakin poissaolo on suuri takaisku lahtelaisille, sillä kyseinen herra oli yksi Liigan parhaimmista maalivahdeista. Nyt torjuntavastuuta kantaa nuori maalivahtilupaus Jasper Patrikainen. Pelicansin ainoa ase Ilvestä vastaan olisi ollut maalivahtipelaaminen, mutta nyt sekin on kuopattu. Lukas Dostal Ilves-leiristä on koko Liigan parhain maalivahti, joten maalivahtien kaksinkamppailu menee heittämällä tamperelaisten hyväksi. Pelicansin hyökkäyspelaaminen on takunnut pahasti, eikä Dostalin olemassaolo helpota asiaa ollenkaan – Pelicans on onnistunut tekemään ainoastaan yhdeksän maalia tällä kaudella.

Tähän samaan veneeseen kun vielä laitetaan Pelicansin heikohko puolustus, niin tappio alkaa kuulostamaan ainoalta oikealta vaihtoehdolta. On erittäin vaikea kuvitella, että Pelicans kykenisi haastamaan pelillisesti vahvaa Ilvestä. Toki Pelicansilla on helpottava voitto alla, mutta pelaaminen ei siinäkään ottelussa näyttänyt hirveän vakuuttavalta. Ilves-leiri on kyennyt paukuttamaan peräti 12 kappaletta maaleja, ja omissa on kolissut ainoastaan seitsemän kertaa. Ilveksen pelaaminen on huomattavasti paremmalla tasolla, eikä tästä ottelusta voida muuta odottaa kuin tamperelaisten suvereenia voittoa – lapulle valitaan siis Ilveksen voitto.

Pelivalinta | Panostus

Ilves | 2,5/5 yksikköä

leovegas TARJOAA KERTOIMEN 1,81

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord