Liiga: Pelicans – JYP | Pystyykö Pelicans laittamaan JYPin tiukoille kotikaukalossaan?

schedule 5 joulukuun 2019 - 12:48
person Samu Järvinen

Valmentajaa vaihtanut Pelicans hakee uutta nousua kauteensa tänään, kun vastaan tulee viime otteluissa alavireisesti pelannut JYP.

Ville Niemisen potkut eivät lopulta tulleet yllätyksenä. Joukkue sukelsi todella syvälle, pelaajat eivät olleet samalla kartalla pelitavasta ja viimeinen niitti oli 1-6 kotitappio HPK:lle. Uudella päävalmentaja Jesse Wellingillä ei ole helppo työmaa edessään ja alkuun pyrkimys on ollut yksinkertaistaa lahtelaisten pelaamista. Ensimmäisissä otteluissa on pieniä valonpilkahduksia jo näkynyt. Taisteluilme ja työmoraali on ollut äärimmäisen korkea. Tapparaakin vastaan tiistaina Pelicans pelasi ajoittain varsin hyvin, mutta erikoistilannepelaaminen oli heikkoa ja pisteet jäivät Hakametsään. Uusi alku on näyttänyt että Pelicans pyrkii puolustamaan tiiviillä viisikolla ja etenkin omalla puolustusalueella keskusta on tukittu. Pelicans on ollut myös vaarallinen vastahyökkäyksissä. Riistojen jälkeen suunta on ollut kohti maalia ja myös puolustajat nousevat ajoittain hyökkäyksiin mukaan. Pelikirjassa on paljon samoja elementtejä kuin Ville Niemisen aikana, mutta tärkein tehtävä on saada kaikki pelaajat siitä samalle sivulle ja toimimaan jäällä tiiviinä viisikkona.

Vierailija JYP on alkukaudesta ollut todella vahva, mutta joukkueen suoritustaso on viime otteluissa pudonnut reilusti. Varsinkin vieraspeleissä JYPin meno on viime aikoina ollut yllättävänkin tahmeaa. Pelaajien keskittyminen ei ole ollut sataprosenttista ja viimeisimpänä KooKoo nousi ansaittuun voittoon jyväskyläläisistä ottelun päätöserässä. Päävalmentaja Pekka Tirkkosen JYP ei lähde tänäänkään luistelemaan itseltään rajallisia jalkoja alta vaan se pelaa kärsivällistä vieraskaukalon jääkiekkoa. Pelin alla on aina vähintään neljä miestä, tyytyminen tiiviiseen trappiin ja kova kamppailupelaaminen on ollut JYPille tuttua alkukaudesta ja sitä nähdään varmasti myös tänään.

Pelicans on kertomissa laskettu liian suureksi altavastaajaksi kotiotteluunsa. Jos lahtelaiset pystyvät parantamaan erikoistilannepelaamistaan tiistailta ja maalivahti Atte Tolvanen onnistuu tolppien välissä, niin on heillä kaikki mahdollisuudet haastaa heikosti vieraissa pelannut JYP. Pelivalinnaksi otetaan Pelicansin venymistä vähintään tasapeliin hyvällä kertoimella.

Pelivalinta | Panostus

Pelicans +0,5 maalia | 2/5 yksikköä

betsson TARJOAA KERTOIMEN 2,37

Nappaa Betssonin 500% bonus, ja peesaa vihje! Vedon osuessa voitat 10€ talletuksella jopa 142€!

BETSSON 500% BONUS

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord