Liiga: Pelicans – KalPa | Ryhdistäytynyt Pelicans palaa kotiyleisön eteen

schedule 5 lokakuun 2019 - 11:00
person Samu Järvinen

Eilen voittojen tielle palanneet Pelicans ja KalPa kohtaavat tänään Lahdessa.

Pelicansilla oli alla kaksi rumaa kotitappiota Ilvekselle ja Sportille ennen eilistä vierasottelua IFK:ta vastaan. Joukkueesta näkyikin eilen todella kova työmoraali läpi koko ottelun. Pelicans pyrki  puolustamaan tiiviillä viisikolla ja etenkin omalla puolustusalueella keskusta oli tukittu. Pelicansin pelaajat puolustivat uhrautuvaisesti ja blokkasivat useita laukauksia. Pelicans oli erittäin vaarallinen vastahyökkäyksissä. Riistojen jälkeen suunta oli kohti maalia ja myös puolustajat nousivat hyökkäyksiin mukaan. Tällaisesta hyökkäyksestä syntyi myös Jesse Ylösen 0-2 maali. Ensimmäisen erän jälkeen lahtelaiset joutuivat kuitenkaan vahvasti puolustuskannalle IFK:n vyöryttäessä pitkiä hyökkäyksiä. Maalipaikoissa IFK oli kuitenkin tehoton ja Pelicansin maalilla Tomi Karhunen pelasi loistavan ottelun pitäen nollapelin 42 torjunnalla. Loppulukemat kirjattiin Pelicansille 0-3.

Maalinteon kanssa alkukaudesta tuskaillut KalPa kiri eilen päätöserän lopussa kahden maalin takaa rinnalle, ja otti lisäpisteen voittomaalikilpailun jälkeen Sportista lukemin 4-3. Edellisten pelien tapaan KalPan puolustajille sattui myös perjantai-illan ottelussa aivan liikaa helppoja virheitä. Lisäksi joukkue otti useita tyhmiä jäähyjä. Pelin avaaminen alhaalta oli hidasta ja huolimatonta läpi ottelun. Hyökkäysalueella KalPa sai kuitenkin pyöritettyä pitkiä hyökkäyksiä Sportin päädyssä, mutta maalin tekeminen oli jälleen kerran vaikeaa.

Tänään kaukalossa nähdään varmasti energinen Pelicans, joka haluaa kotiyleisön edessä näyttää parastaan, kahden isonumeroisen kotitappion jälkeen. Rasituksesta ei etua ole tänään kummallekaan, kun molemmat joukkueet pelasivat eilen. Pelicans on perustasoltaan selvästi KalPaa edellellä monella osa-alueella ja valmentaja Ville Nieminen virittää joukkonsa varmasti kovalla latauksella tähän lauantai-illan kotiotteluun. Erikoistilanteita on varmasti luvassa, jos KalPa sortuu samankaltaiseen jäähyilyyn kuin eilen. Pelicansin tulivoimainen ylivoima tulee laittamaan KalPan nelikon varmasti koville. Myös alivoima oli Pelicansilla eilen loistavaa, ja se varmasti jatkuu yhtä uhrautuvaisena myös tänään. Pelivalinnaksi otetaan Pelicansin suora voitto.

Pelaajavetoihin lähdetään Pelicansin Aleksi Mustosen kautta. Kehittynyt Lahdessa EHT-tason pelaajaksi. On arvaamaton haastaja yksi vastaan yksi -tilanteissa. Kontrolloi hyvin kiekkoa ja on loistava pelintekijä. Pelaa ylivoimaa ja on ykköskentän laidassa Hannes Björnisen rinnalla. On tehnyt alkukauden kahdeksaan peliin seitsemän tehopistettä.

Pelivalinnat | Panostus

Pelicans | 2/5

unibet TARJOAA KERTOIMEN 1,98

Aleksi Mustonen tekee vähintään yhden tehopisteen (JA mukaanlukien, ei VL) | 1/5

BETSAFE TARJOAA KERTOIMEN 1,80

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord