Liiga: Pelicans – Lukko | Kiekkohuumaa Tallinnassa

schedule 25 tammikuun 2020 - 11:51
person Ville Pursiainen

Liigaa pelataan tänä lauantaina kahden ottelun voimin Tallinnassa. Jälkimmäisessä ottelussa kohtaavat Pelicans ja Lukko.

Lahden Pelicans lähtee otteluun tukalista asemista. Ero pudotuspeliviivaan on venähtänyt viiteen pisteeseen, eikä peliesityksetkään ole antaneet aihetta tuuletuksiin. Joukkue onnistui kuitenkin katkaisemaan neljän ottelun tappioputken Tapparan vieraana voittaen 3-0. Voitto osoitti Pelicansin potentiaalin, mutta joukkue ei kykene pelaamaan parasta peliään kuin ajoittain.

Pelicans on ajautunut isoihin ongelmiin maalinteon tehokkuuden kanssa. Ainoastaan Ässät on tehnyt vähemmän maaleja kuin Pelicans, joka on onnistunut vain 92 kertaa tällä kaudella. Myöskään Pelicansin puolustuspää ei ole pelannut tarpeeksi laadukkaasti, oma mää soi välillä turhan railakkaasti. Ohi-iltoina joukkue joutuu kaivamaan kiekkoa useamman kerran omasta maalista, kuten toissapelin 8-2 tappio Ilvekselle osoittaa. Juhamatti Aaltonen johtaa joukkueensa maali- ja pistepörssiä, ja tuoreen kapteenin tulisikin pystyä hinaamaan joukkuetta parempiin suorituksiin.

Rauman Lukko on kovassa lyönnissä, kuusi viimeistä ottelua ovat päättyneet joukkueen voittoon. Voittoputki on nostanut Lukon kuuden joukkoon ja kiinni suoraan pudotuspelipaikkaan. Paikka kolmen joukkoon on mahdollinen, sijoilla 3-5 olevat joukkueet ovat yhden pisteen sisällä. Lukon menestyksen salaisuus on joukkueen tiivis pelaaminen ja erittäin laadukas puolustus, joukkue on päästänyt vain 93 osumaa kauden aikana.

Lukon ulkomaalaisvahvistukset ovat olleen sananmukaisesti vahvistuksia, sillä joukkueen neljä kovinta maalintekijää eivät ole suomalaisia. Ponthus Vesterholm on paukuttanut 16 osumaa, Kanadan Justin Danford 15 osumaa. Joukkue on erittäin laadukas kaukalon molemmissa päissä, juuri nyt Lukko on vaikeasti murrettavissa.

Lukko on vienyt nimiinsä joukkueiden viisi viimeisintä keskinäistä ottelua. Kotiedusta Pelicansin osalta ei voida puhua ollenkaan, koska ottelu pelataan Tallinnassa. Erikoispeleissä maalimäärät tuppaavat nousemaan normaalia korkeammiksi, ja tälläkin kertaa maaliodotus on normaalia korkeampi. Lukko on ehdoton suosikki voittamaan ottelun, sen verran laadukkaampi nippu on kyseessä.

Pelivalinnat | Panostus

Lukko & yli 5 maalia ml | 2,5/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 2,40

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord