Liiga: SaiPa – HPK | SaiPan kotitaika puree

schedule 31 lokakuun 2019 - 12:28
person Ville Pursiainen

Liigassa pelataan torstaina vain yksi ottelu, kun SaiPa saa vastaansa HPK:n.

SaiPa pelaa erittäin väkevää alkukautta. Joukkueen peli on hurmannut kiekkoväen pitkin syksyä, sillä näin raikasta ja hyökkäävää peliä on harvoin nähty Lappeenrannassa. Joukkue on voittanut kuudesta edellisestä kohtaamisestaan viisi, ainoa tappio on tullut väkivahvaa Tapparaa vastaan. Etenkin kotonaan SaiPa on ollut liekeissä, viimeisimpinä uhreina ovat olleet HIFK (6-4 – tappio) sekä Ässät (4-3 – tappio). SaiPan ulkomaalaisvahvistukset ovat olleet kullanarvoisia tehojen puolesta, sillä suomalaisille tuttu Tomas Zaborsky on paukuttanut viisi maalia ja ruotsalainen John Persson peräti yhdeksän osumaa. Persson on poissa illan ottelusta pelikiellon vuoksi, josta miinusta isännille. Myös paluun kaukaloihin tehnyt Teemu Ramstedt oli iso kysymysmerkki kauden alla, mutta konkaripelaaja on noussut alkukauden vaikeuksien jälkeen pelillisesti omalle tasolleen.

HPK:n tuloskunto kohoaa koko ajan syksyn myötä.Edelleen ajoittain peliään hakevalle HPK:lle voittoja tulee tasaisemmin kuin alkukaudesta ja etenkin vieraissa on nähty viime aikoina rajusti pisteistä taisteleva joukkue. Tasapaino on parempi koko viisikon sisällä kuin vielä kuukausi takaperin, mutta siitä huolimatta joukkue päästää vielä liikaa helppoja osumia. Joukkueen sisällä Valtteri Puustinen jatkaa vahvaa menoaan seitsemän osuman voimin, myös Elmeri Elonen on kunnostautunut tehoillen, puolustajalla on kasassa jo pisteet 3+ 11. Kun joukkue on jo pudonnut CHL:stä, kauden päätavoite on menestyä Liigassa.

Illan ottelupari on todella tasainen. SaiPan kotietu on merkittävä, joukkue pelaa erittäin laadukasta kiekkoa kotonaan. HPK on sitkeä ja taisteleva joukkue, mutta vieraspelistä tulee pientä miinusta. Lisäksi HPK:n haparoiva maalivahtipeli aiheuttaa epävarmuutta koko joukkueen sisällä, Joona Voutilainen ei ole vielä pystynyt murtautumaan Liigan eliittiin. SaiPan voitto edelisessä pelissä Ässiä vastaan ajassa 59.59 on omiaan nostattamaan fiilistä joukkueen sisällä. Ottelun alkuun lyödään varmasti kaikki peliin ja Kisapuiston hallissa on infernaalinen kannustus keltamustille alusta alkaen. SaiPa jatkaa kuumassa vireessä ja lyö kotonaan ailahtelevan HPK:n.

Pelivalinnat | Panostus

SaiPa | 3/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 2,70

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord