NHL: Minnesota Wild – Vancouver Canucks | Wild taistelee hengestään

schedule 12 tammikuun 2020 - 16:36
person Ville Pursiainen

Klo 23 alkaa mielenkiintoinen NHL-kamppailu, jossa Minnesota Wild kohtaa Vancouver Canucksin.

Minnesota Wild tuntui jo hetkeksi nousseen kilpailemaan tosissaan pudotuspelipaikoista, mutta vire on jälleen kääntynyt laskuun. Kuuteen viime otteluun joukkue on voittanut vain kahdesti, ja ero pudotuspelipaikkaan on kasvanut jo kuuteen pisteeseen. Kahden peräkkäisen tappion rasittama Wild ei pelannut edellisenä päivänä, joten kotiedun myötä joukkueella on myös lepoetu illan ottelussa.

Wild on ollut kotonaan selkeästi vahvempi kuin vieraissa, joten joukkue on kotikaukalossa käytännössä pakkovoittojen edessä. Joukkueen tasaisen hyvä nippu kaipaisi sytyttäjää ja illasta toiseen tehoja iskevää pelaajaa, perushyvä joukkue ei kanna raadollisessa NHL:ssä runkosarjaa pidemmälle. Joukkue häviää pahimmille kilpailijoilleen maalinteon tehokkuudessa, vain välähdyksittäin Wild pystyy olemaan todella terävänä hyökkäyspäässä.

Vancouver Canucks kamppailee myös tiukasti pudotuspelipaikasta. Joukkue on voittanut kuudesta edellisestä ottelustaan neljä, eikä suostu luovuttamaan taistelussa. Joukkue pelasi edellisenä iltana Buffalo Sabresin vieraana, josta tulee miinusta Wildiin nähden. Muuten joukkueen peli rullaa mukavasti ja hyökkäyspäässä tapahtuu, Elias Pettersson on nostanut tasoaan viime kaudesta ja johtaa joukkueensa maali – ja pistepörssiä.

Canucks on kauttaaltaan laadukas joukkue, puolustuspäässä on kovuutta ja taitoa sopivassa suhteessa, ja hyökkäyspäässä tehoja riittää mukavasti kahteen kärkiketjuun. Hyvästä joukkueesta huolimatta Canucks ajautuu välillä maalintekotalkoisiin ja hävisi viikolla mm. Tampa Bay Lightningille peräti 9-2. Myös Florida kuritti joukkuetta vieraissa 5-2 – lukemin, joten meno on vielä välillä tahmeaa, ailahtelua tapahtuu. Canucks on sijalla 21 vierastilastossa, joten parannettavaa matkapeleissä on vielä runsaasti.

Wild pelaa kotonaan isoista pisteistä, joten kaukalossa lyödään varmasti kaikki peliin. Joukkue on ladattu nimekkäitä pelimiehiä täyteen ja pieniä väläyksiä paremmasta on välillä ollut nähtävillä. Mikäli Wild pääsee otteluun heti alusta mukaan, jäänee pisteet kotijoukkueen haltuun. Lepoedun myötä etu kääntyy Wildille, mutta ottelussa nähtäneen reilu kasa maaleja molemmissa päissä.

Pelivalinnat | Panostus

Minnesota Wild & yli 5.5 maalia ml| 1,5/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 2,80

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord