U20 MM-kisat: Sveitsi – Venäjä | Venäjä suursuosikkina otteluun

schedule 1 tammikuun 2020 - 19:59
person Ville Pursiainen

U20 MM-kisoissa pelataan puolivälierät torstaina. Päivän ensimmäisessä ottelussa kohtaavat Sveitsi ja Venäjä.

Sveitsi päätti kisojen alkulohkon hienoon 5-2 – voittoon Suomea vastaan. Joukkue pelasi lopulta hienon alkusarjan, jossa ainoa tappio tuli lohkovoittaja Ruotsia vastaan. Sveitsi oli Suomea vastaan tehokkaampi maalipaikoissaan ja ratkaisi otteluun tehokkaammalla hyökkäyspelillä ja tiiviimmillä viisikoilla.

Venäjä jäi lopulta oman lohkonsa kolmanneksi, vaikka se kukisti mm. Kanadan murskalukemin 6-0. Joukkue hävisi kuitenkin Yhdysvalloille ja hieman yllättäen kisaisäntä Tshekille, jonka vuoksi lohkosta jäi käteen kolmas sija. Joukkue iski maaleja neljän osuman keskiarvolla ja päästi vain kahdeksan osumaa omiin. Joukkue on vaarallinen ja täynnä nuorta taitoa, joukkueen paikka on selkeästi mitalipeleissä.

Sekä Sveitsi että Venäjä iskivät maaleja yli neljä osuman keskiarvolla alkusarjan peleissä. U20-kiekko on perinteisesti vauhdikasta ja maalipaikkoja syntyy välillä kuin liukuhihnalta. Joukkueiden välisestä pelistä on odotettavissa maalirikasta taistelua.

Venäjä on ollut joukkueiden välisissä kohtaamisissa selkeästi niskan päällä. Viimeisestä viidestä ottelusta Venäjä on voittanut kaikki, ja voitot ovat tulleet lukemin 5-2,7-4,5-2,7-0 ja 7-1. Venäjä lähtee tähänkin otteluun selkeänä suosikkina ja mättää voittoon tarvittavat osumat. Sveitsi näytti Suomea vastaan että se pystyy nopean pelin rakenteluun ja maalintekoon myös ennakolta vahvempaa vastustajaa vatsaan.

Pelivalinnat | Panostus

Venäjä voittaa & yli 6.5 maalia | 3/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 1,90

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord