U20 MM-kisat: USA – Suomi | Pikkuleijonat ahtaalla

schedule 1 tammikuun 2020 - 23:07
person Ville Pursiainen

USA ja Suomi lyövät yhteen U20 MM-kiekon puolivälierissä. Ottelu alkaa klo 18.30 Suomen aikaa.

USA otti paikkansa B-lohkossa toisena Kanadan ja Venäjän välissä. Joukkue hävisi avausottelun Kanadaa vastaan, mutta voitti lohkon loput pelit Venäjää, Saksaa ja Tshekkiä vastaan. Joukkueella on yhtä paljon tehtyjä ja päästettyjä maaleja kuin lohkoykkösellä Kanadalla, mutta yksi tappio ja jatkoaikavoitto Tshekistä toi siis lohkon kakkospaikan.

Suomen turnaus sai kolauksen kun joukkue hävisi Sveitsille 2-5 lohkon päätösottelussa. Lohkokolmoseksi sijoittunut Suomi sai näin ollen todella kovan vastuksen heti puolivälieriin. Raimo Helmisen miehistöllä on miettimistä, sillä Sveitsi ansaitsi voittonsa ja sai Suomen näyttämään huonolta. Alkulohkossa Suomi teki 19 maalia ja päästi 10 osumaa.

Justus Annunen on suurennuslasin alla USA-ottelussa. Suomi tarvitsee maailmanluokan maalivahdin pelastuksia mikäli aikoo juhlia ottelun jälkeen voittoa. Joukkueiden viiden viime kohtaamisen osalta USA johtaa voitoin 3-2. Neljä ottelua viidestä ovat olleet maalin pelejä suuntaan tai toiseen joten tasaista on ollut.

Nähtyjen otteluiden myötä USA lähtee otteluun suosikkina. Jos Suomi ei saa USAn vauhdikkaita hyökkäyksiä siirrettyä kulmiin ja siivottua reboundeja pois maalin edestä, voittaa USA pelin. Suomen tehtävä on hidastaa USAn peliä ja yrittää turhauttaa nuoria jenkkitähtiä. Ottelusta odotetaan tiukinta kohtaamista kaikista puolivälieristä, ja maaliodotusarvo on muihin otteluihin nähden matalampi. USA vie ottelun nimiinsä mikäli pystyy pelaamaan omalla normaalilla tasollaan, mutta maaleilla ei varmasti juhlita.

Pelivalinnat | Panostus

USA voittaa & alle 6.5 maalia | 2/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 2,75

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord