Jääkiekon MM-finaali: Kanada – Suomi | Fantastisesti esiintynyt Suomi Kanadan kimppuun!

schedule 26 toukokuun 2019 - 14:10
person Urheiluvedot

Suomi on kaikkien yllätykseksi raivannut tiensä MM-finaaliin, jossa vastaan luistelee Kanada. Joukkueet kohtasivat jo alkulohkovaiheessa, jolloin Suomi oli vahvempi 3-1 lukemin. Onnistuuko Leijonat kaatamaan Kanadan toistamiseen? Tähän  saadaan selvyys myöhäisillasta, kun ottelu polkaistaan käyntiin klo 21.15.

Asetelma täysin erilainen kun kisojen avauksessa

Suomi ja Kanada kohtasivat kisojen avausottelussaan. Tällöin Suomi oli vahvempi, mutta nyt asetelma on täysin erilainen. Kisojen alussa Leijonien peli oli paljon valmiimpaa kun Kanadalla, joka oli ollut yhdessä vasta vähän aikaa, siinä missä Leijonat oli leireillyt jo monta viikkoa.

Nyt lähtökohdat ovat erilaiset, kun Kanadallakin on enemmän yhteisiä kokemuksia ja peli on mennyt valtavasti eteenpäin, mutta näin on käynyt myös Suomen osalta.

Suomi on onnistut poikkeuksellisen hyvin pelisuunnitelmassaan. Jukka Jalosen suojatit on karvannut todella aktiivisesti, eikä trap -pelaamista ole juuri harrastettu, mutta myös tämä pelin osa-alue on leijonilla hallussa. Suomi pyrkii kuitenkin aktiivisen karvauksen kautta kiekonriistoihin jo pelin avausvaiheessa, eikä tyydy puolustamaan vain keskialuetta. Tämä aiheutti suunnattomia vaikeuksia sekä Ruotsin, että Venäjän avauspelaamisen kanssa.

 Jääkiekon MM-kisat 2019: Näin näet kaikki MM-jääkiekon ottelut ilmaiseksi!

Toinen peliä isosti määrittävä tekijä on kiekkokontrolli. Leijonat on onnistunut kiekkokontrollin kautta jäädyttämään peliä ja määräämään ottelun tempoa. Tämä on todella tärkeä asia myös Kanadaa vastaan, eikä peli saa karata Kanadan rakastamaan päästä päähän pelimuodoksi. Tätä pohjois-amerikassa pelataan jo junnuista lähtien ja tässä Kanada olisi todella vahvoilla.

Yksilötaidossa Suomi häviää Kanadalle, mutta kollektiivisen joukkuepelaamisen kautta myös Kanada on kaadettavissa. Yllämainitut asiat tulee ratkaisemaan paljon – se kumpi pystyy pelaamaan vahvuuksillaan enemmän, on ottelussa vahvoilla.

Kevin Lankisen on jatkettava siitä mihin Venäjää vastaan jäi, sillä myös Kanadan maalivahti Matt Murray on ollut vakuuttava. Varsinkin Tshekkiä vastaan Murray onnistui todella hyvin, eikä Tshekit saanut kiekkoa sisään hyvistä paikoistaan huolimatta.

Kerroin asettelussa Kanada asetetaan suosikiksi, jota se eittämättä onkin, mutta Leijonat on esittänyt semmoista venymiskykyä kisojen aikana, että tartutaan rohkeasti Suomen menestykseen. Ottelusta tuskin myöskään mitään maalijuhlaa tulee, joten toinen valinta on vähämaalinen lopputulos.

Pelinivaltani:

Suomi +0.5 maalia

BETHARD TARJOAA KERTOIMEN 1,97

Ottelussa alle 5.0 maalia

BETHARD TARJOAA KERTOIMEN 1,77

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord