Eurooppa-liiga: Club Brügge – Manchester United | United kuskin paikalla otteluparissa

schedule 19 helmikuun 2020 - 23:51
person Ville Pursiainen

Eurooppa-liigan pudotuspelit alkavat torstaina. Klo 19.55 alkavassa ottelussa kohtaavat hyvävireiset Club Brügge sekä Manchester United.

Brügge on pelannut viime aikoina hyvin. Joukkue on ollut tappioton peräti kahdeksan ottelua peräkkäin ja joukkue johtaa Belgian liigaa ylivoimaiseen tyyliin yhdeksän pisteen erolla seuraaviin. Brügge on kotimaan sarjassaan päästänyt ainoastaan 12 maalia 26 ottelussa, joten joukkue on onnistunut pelitavassaan täydellisesti ja puolustaakin erittäin tiiviisti.

Manchester United on myös päässyt mukavaan vireeseen. Neljä ottelua ilman tappioita (joista kolme voittoja) pelannut United voitti Valioliigassa aikaisemmin viikolla vieraskentällä Chelsean 2-0. Vaikka United kärsii muutaman runkopelaajan loukkaantumisista, etunenänässä ykköskärki Marcus Rasford, on joukkueessa ollut viime viikkoina hyvä tekemisen meininki ja tulokset ovat myös hiljalleen parantuneet. United jahtaa edelleen Valioliigassa paikkaa neljän joukkoon, mutta Eurooppa-liigan voitto toisi joukkueelle myös paikan ensi kaudeksi Mestarien liigaan.

Joukkueet ovat kohdanneet aikaisemmin ainoastaan 2015 pelatussa Mestarien liigan karsinnoissa. Tuolloin United oli vahvempi voittaen molemmat ottelut maalierolla 7-1. Tasoero on selkeä tälläkin kertaa vierailijoiden hyväksi. Vaikka United on ollut ongelmissa matalan blokin joukkueita vastaan, on siirtoikkunan aikana vahvistunut joukkue löytämässä parasta virettään ja nuoret nälkäiset pelaajat janoavat näyttöpaikkaa.

Club Brügge liittyi mukaan Eurooppa-liigan pudotuspeleihin jäätyään lohkonsa kolmanneksi Mestarien liigassa syyskaudella. Ilman voittoja pelannut joukkue ei kuulu maanosan parhaimpiin joukkueisiin, Belgian liigan taso ei millään riitä ainakaan toistaiseksi. United nappaa niukan vierasvoiton, alkulohkon peleissä United eteni vakuuttavasti lohkovoittoon ainoastaan kahdella päästetyllä maalilla.

Pelivalinnat | Panostus

Manchester United | 2/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 2,50

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord