Valioliiga: Chelsea - Southampton

Valioliiga: Chelsea – Southampton | Chelsean otteet tasoittuvat

Chelsea ja Southampton kohtaavat lauantaina Valioliigassa klo 17.00 alkavassa ottelussa.

Chelsea jäi maajoukkuetauolle hyvän esityksen myötä, kun joukkue nollasi Roy Hodgsonin Crystal Palacen ja nappasi kolme pistettä 4-0-voitolla. Voitto tuli hyvän ja tasaisen esityksen myötä, jollaisia Chelsealta ei tällä kaudella ole vielä hirveästi nähty. Maalintekovoima Chelseassa on hirmuinen, sillä kauden alla joukkuetta vahvistettiin nimenomaan hyökkäyspäätä ajatellen. Kai Havertz ja Timo Werner eivät ole vielä onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta luotto pelaajiin on edelleen olemassa.

Thiago Silvan hankinta joukkueen takalinjoille ilmaissiirrolla oli hyvä hankinta, samoin kuin Ben Chilwellin hankinta vasemmaksi laitapuolustajaksi. Puolustuspäässä Chelsean suurimmat ongelmat ovat olleetkin joten nyt on mielenkiintoista nähdä, tiivistyykö alakerta. Suurista hyökkäyspään hankinnoista huolimatta Chelsean parhaat maalintekijät ovat toistaiseksi puolustuvammat pelaajat, kun keskikentän Jorginho on iskenyt jo kolmesti (kaikki rangaistuspotkuista) ja puolustaja Kurt Zouma kahdesti. Vahvan hyökkäyspään omaava Chelsea saanee myös hiljalleen hyökkäyspään pelaajat tasolleen.

Southampton lähti myös mukavassa vireessä maajoukkuetauolle, kun se kaatoi Burnleyn ja West Bromwichin peräkkäisillä kierroksilla. Joukkue on pelannut omaa peliään, pitänyt välit pieninä ja ollut todella tiivis puolustussuuntaan. Theo Walcottin hankinta joukkueen riveihin oli hyvä peliliike, joka vahvistaa Southamptonin hyökkäyspäätä. Muuten joukkueen materiaali ja leveys on korkeintaan Valioliigan keskikastia.

Hyökkääjä Danny Ings on joukkueelleen kaikki kaikessa. Kolme maalia neljään otteluun iskenyt Ings on erittäin vaarallinen hyökkääjä, viime kauden mukanaan tuoma itseluottamus näkyy edelleen kentällä. Sothampton on hieman väritön ja mauton kentällä, joukkue toteuttaa omaa pelitapaansa orjallisesti, ja se tuo tuloksia pienempiä seuroja vastaan, mutta kärkiseuroja kohdatessa Southampton on ollut ongelmissa.

Kotijoukkue Chelsea nauttii ottelussa suosikin asemaa. Puolustukseltaa epävarma joukkue vahvistui siirtoikkunan lopulla sieltä missä eniten tarvetta oli, eli puolustuksesta. Chelseassa on kova kilpailu ja potentiaali hyökkäyspäässä, joka ruokkii myös hyökkäyspään pelaajia. Jos ja kun palaset loksahtavat kohdalleen, on jälki tuhoisaa. Southampton taistelee minkä pystyy mutta Chelsea pitää palloa ja rakentaa koko kenttää hyödyntäen tarvittavat tilanteet ottelun voittoon, vaihtopenkiltäkin löytyy laadukkaita pelaajia ottelun edetessä.

Pelivalinnat | Panostus

Chelsea -1 ah | 1,5/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 1,85

Chelsea & ottelussa yli 2.5 maalia | 2/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 2,14

 

Jaa