Valioliiga: Manchester City – Sheffield United | Tiukka puolustustaistelu tulossa

schedule 29 joulukuun 2019 - 12:31
person Ville Pursiainen

Sunnuntain viimeisessä Valioliigan kamppailussa kohtaavat Manchester City sekä Sheffield United.

Manchester Cityn edellinen ottelu Wolverhamptonia vastaan oli kenties kuluvan kauden viihdyttävin ja tapahtumarikkain. Joukkue koki karmaisevan 2-3 – tappion Wolvesin vieraina ja ei saanut pistettäkään joukkueiden kauden kahdesta kohtaamisesta. Alkutahdit tappiolle lyötiin jo ottelun alkupuolella, kun maalivahti Ederson katsoi punaista korttia. City johti ottelua peräti 2-0 mutta miesalivoimalla pelaaminen kostautui lopulta ja joukkue taipui tappioon. Tappion myötä ero sarjakärki Liverpooliin on jo 14 pistettä.

Cityn ongelmat ovat puolustuspäässä. Kompanyn lähtö joukkueesta viime kauden jälkeen ja mm. Laporten loukkaantuminen heti alkukaudesta ovat jättäneet puolustuksen epävarmaan tilaan. City tekee maaleja samaan tahtiin kuin aikaisemminkin, mutta on päästänyt osumia enemmän. Pelin tasapaino ei ole parhaimmillaan, ja Pep Guardiolan vaativa valmennus saattaa näkyä pelaajien otteissa. Ongelmista huolimatta City on edelleen laadukas joukkue ja taistelee kolmen parhaan joukossa.

Sheffiel Unitedin upea Valioliigakausi ei näytä loppuvan. Neljä edellistä ottelua tappioitta (kolme voittoa ja tasapeli) pelannut United on sarjataulukossa vahvasti kymmenen parhaan joukossa. Joukkueen tiivis puolustus on ollut vaikea murrettava koko kauden, ja United onkin päästänyt maaleja toiseksi vähiten heti Liverpoolin jälkeen.

Tiivis yhteispeli ja hyvin rakennettu pelitapa ovat nostaneet Unitedin heti nousukaudellaan Valioliigan kymmenen parhaan joukkoon. Joukkue on välttänyt avainpelaajien loukkaantumiset hienosti ja päässyt pelaamaan parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan koko ajan. Joukkueen puolustus on terästä, ja myös vieraskentällä puolustus on pitänyt. Joukkue on vieraspeleissä vielä tappioitta saldolla 3-6-0.

Manchester City on kaikista ongelmistaan huolimatta suursuosikki voittamaan ottelun kotonaan. Joukkueella on poissaoloja joista tulee miinusta, mutta hyökkäysosasto on todella vahva, etenkin kun Sergio Aguero on kuntoutunut nivusvammastaan. Sheffield United lähtee otteluun tutulla muodolla ja puolustusvoittoisella taktiikalla. United tuskin juhlii vieraissa voittoa, mutta niukka tappio tai tasapelikään ei olisi suuren suuri yllätys. City on todellisessa testissä yrittäessään murtaa Unitedin vahvaa lukkoa.

Pelivalinnat | Panostus

Ottelussa alle 2.5 maalia | 1,5/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 2,60

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord