Valioliiga: Manchester United - Bournemouth

Valioliiga: Manchester United – Bournemouth | Unitedin hurmos kestää

Lauantain Valioliigakierroksella kohtaavat neljän parhaan joukkoon hamuava Manchester United sekä heikossa vireessä oleva Bournemouth. Ottelu alkaa klo 17.00.

Manchester Unitedin tappioton putki on jo 15 ottelun mittainen. Aikaisemmin viikolla joukkue kaatoi vieraissa Brightonin suvereenin esityksen jälkeen 3-0. Samaan aikaan Chelsea hävisi West Hamille ja Leicester taipui Evertonille, joten paikka neljän parhaan joukossa on täysin Unitedin omissa käsissä, eroa neljäntenä olevaan Chelseaan on enää kaksi pistettä.

Viisi peräkkäistä tappiotonta kotiottelua pelannut United on koko kaudella pelannut kotona 9-5-2 /+20 ja otteet ovat olleet todella vakuuttavia viime aikoina. Täysosumahankinta Bruno Fernandes nousee joukkueen sisäisessä maalipörssissä, kaksi maalia Brightonia vastaan viimeistellyt keskikenttäpelaaja on onnistunut maalinteossa jo viidesti. Kokoonpanotilanne on ihanteellinen, kaikki ykköskorin pelaajat ovat pelikunnossa ja hyvässä vireessä.

Bournemouthin tilanne sarjan hännillä on tukala. Joukkue on toiseksi viimeisenä, ja vaikka eroa säilymiseen ei ole kuin pisteen verran, ei valoa tunnelin päässä ole näkyvissä. Joukkue on seitsemän ottelun voitottomassa putkessa, neljä viimeisintä matsia ovat päättyneet tappioon. Joukkue hävisi aikaisemmin viikolla kotonaan Newcastlelle tylysti 1-4-lukemin. Eddie Howen hieno Valioliiga-projekti uhkaa kohdata loppunsa.

Bournemouthin vierassaldo tältä kaudelta on 3-1-12 /-15, joka on Valioliigan huonointo kastia. Joukkueen peliesitykset ovat jo pitkään olleet haluttomia ja mauttomia, pelaajista paistaa turhautuneisuus kentällä. Kolmeen viime otteluun joukkue on tehnyt yhden maalin ja päästänyt kahdeksan, joka kertoo kaiken nykykunnosta. Joukkueen kokopanotilanne on hyvä, mutta paras maalintekijä Callum Wilson on sivussa korttitilin täyttymisen vuoksi. Kahdeksan Valioliigaosuman miehen puuttuminen heikentää Bournemouthin osakkeita entisestään.

Manchester United pääsee kotiotteluunsa hyvästä tilanteesta. Joukkue pelaa hurmoksessa, avainpelaajat ovat kunnossa ja tehoja löytyy laajalta rintamalta. Ottelusta on otettava voitto jotta taistelu neljän parhaan joukkoon pysyy elossa. Nykyisillä otteilla tavoite on hyvinkin mahdollinen, mutta lipsahduksiin ei ole varaa. Bournemouthin vire on surkea, eikä joukkue ole koko kaudella pystynyt vieraissa ihmeellisiin suorituksiin. Kotivoitto ja Bournemouthin alamäen jatkuminen pääsevät mukaan vetoihin.

Pelivalinnat | Panostus

Manchester United voittaa päästämättä maalia | 2/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 1,85

Manchestr United yli 2.5 maalia | 1/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 2,05
Jaa