Valioliiga: Southampton – Leicester | Leicesterin vierasvoitolle huippukerroin tarjolla

schedule 25 lokakuun 2019 - 10:45
person Ville Pursiainen

Valioliigassa pelataan jo perjantaina kierroksen ensimmäinen ottelu, kun Southampton isännöi Leicester Cityä.

Southampton on kerännyt kauden kuudesta ensimmäisestä ottelusta viisi pistettä vähemmän kuin odottamassaan. Sarjan tyvipäähän jämähtänyt joukkue kärsii tehottomuudesta, sillä vaikka pelitapa tuottaa tilanteita läpi otteluiden, joukkue ei onnistu ratkaisevissa paikoissa maalinteossa. Danny Ings on viimeistellyt joukkueensa yhdeksästä osumasta neljä. Ingsin lisäksi joukkueesta löytyy vain neljä maalintekijää. Moussa Djenepo olisi hyvä lisä joukkueen maalinteko -ongelmiin, mutta tällä kaudella kahdesti osunut keskikenttäpelaaja kärsii jatkuvasti loukkaantumisista. Edelliset kotiottelut päättyivät tappioihin Bournemouthille 1-3 ja Chelsealle 1-4. Southampton pelaa sarjapaikkansa puolesta tälläkin kaudella.

Leicester City on aloittanut kauden ryminällä. Suurten joukkueiden hieman rämpiessä kettulauma on käyttänyt tilaisuutensa ja on noussut jo Valioliigan kolmannelle sijalle. Brendan Rodgersin virittämä pelitapa sopii joukkueelle, ja Leicester pystyy sekä hallitsemaan palloa että iskemään nopeasti vastaan, kuten mestaruukaudella 2015-2016. Rodgers on kypsynyt selkeästi pelin kehittäjänä ja paineen alla toimimisessa, mutta managerin todellinen taso mitataan kun paineet väistämättä kasvavat kauden edetessä. Joukkueella on sauma pysyä neljän parhaan joukossa mikäli peli pysyy kasassa läpi kauden. Jamie Vardy on iskenyt jo kuusi maalia tällä kaudella, ja hyökkääjätähti onkin kehunut vuolaasti Rodgersin tuomaa intoa ja pelitapaa alkukauden aikana. Vardylla on paljon valtaa myös joukkueen pukuhuoneessa, joten ainakin tällä hetkellä harmonia joukkueen sisällä on hyvällä mallilla.

Perjantai-illan kohtaamisessa kohtaavat kaksi eri suuntaan menevää joukkuetta. Southampton on edelliset kaudet taistellut sarjasta tippumista vastaan ja selvinnyt hyvin täpärästi kuiville. Leicester haki identiteettiään ja muotoaan sensaatiomaisen mestaruuden jälkeen, mutta nyt joukkue pelaa erittäin upeaa jalkapalloa ja sama hurmahenki on vallannut koko Leicesterin kuin kolme vuotta sitten. Leicester käyttää maalipaikkansa tehokkaasti ja puolustaa erittäin tiiviisti.

Leicester lähtee vieraissakin suosikkina Southamptonia vastaan. Leicesterille antaa varmasti uskoa lokakuun alussa pelattu upea vierasottelu Liverpoolia vastaan, joka kääntyi vasta lisäajalla 1-2 -tappioon. Joukkue on tasapainoinen ja erittäin hyvässä vireessä,  sillä viidestä edellisestä ottelusta saldona on neljä voittoa. Southamptonin vire on päinvastainen, yksi voitto viiteen otteluun on se mitä joukkue on ansainnut otteillaan kentällä. Djenepo jatkaa isänniltä edelleen sivussa.

Pelivalinnat | Panostus

Leicester City | 2/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 2,34

 

 

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord