Valioliiga: Watford – Manchester United | United suosikki vieraskentällä

schedule 22 joulukuun 2019 - 09:48
person Ville Pursiainen

Valioliigassa pelataan jälleen sunnuntaina. Sarjan viimeinen Watford kohtaa Manchester Unitedin.

Nigel Pearson on jo kolmas manageri joka luotsaa Watfordia kuluvalla kaudella. Sarjan viimeiseksi jämähtäneen Watfordin kausi on ollut surkea ja sekava. Pearson peluuttanee joukkuetta perinteisessä 4-4-2 muodossa ja lähkökohtaisesti joukkue on täynnä pelaajia, joiden taso riittää säilymiseen Valioliigassa.

Vain yhden voiton koko kaudella napannut Watfotd on yhdeksällä pisteellään ylivoimaisesti sarjan viimeisellä sijalla, ja ero säilymiseen on samaiset yhdeksän pistettä. Watford on pystynyt maalintekoon vain yhdeksän kertaa kauden 17 pelin aikana, joten suurimmat ongelmat ovat eittämättä maalinteossa ja hyökkäyksien rakentamisessa. Myös omassa päässä maaleja on tullut lähes kahden osuman keskiarvolla. Kotikentällä voittosarake on yhä avaamatta tältä kaudelta.

Manchester Unitedin kausi on sekin ollut vaikea, mutta joukkue on tehnyt tasaista nousua kohti kuuden parhaan joukkoon. Viimeiset kuusi ottelua ovat sujuneet ilman tappioita, mutta välillä joukkue jää liian helposti tasapeliin heikompaa vastustajaa vastaan. Viime kierroksella Everton tasasi pisteet Unitedin kanssa 1-1-lukemin. United on edelleen parhaimmillaan kun pallonhallinta on vastustajalla.

Unitedin puolustus on pelannut kelvollisesti jo pidemmän aikaa, sillä joukkue pitää vastustajat poissa vaarallisilta maalintekopaikoilta. David de Gea on palannut tasolleen kahden heikomman kauden jälkeen ja puolustus kautta linjan pelaa laadukkaammin kuin aikaisemmin. Maalinteko tuottaa edelleen välillä ongelmia, mutta Marcus Rasford on kymmenellä osumallaan noussut vastuunkantajaksi. Anthony Martial on terveenä ollessaan myös kelpo vaihtoehto joukkueen hyökkäykseen.

Watfordin lyhytnäköinen ja nopeita ratkaisuja sisältävä seurajohdon toimintamalli on tullut tiensä päätökseen. Pitkäjänteisyyden puute näkyy karusti sarjajumbon otteissa kentällä, Watford on kypsä seura putoamaan. United on edelleen rakennusvaiheessa, ja on mielenkiintoista nähdä mitä tammikuun siirtoikkunassa tapahtuu. Joukkue on tarpeeksi laadukas kukistamaan vieraissa heikon Watfordin, Unitedin hyvät otteet luovat positiivisen kierteen joukkueen sisällä. Vierasvoitto ja isäntien vähämaalisuus kelpaavat vetoihin mukaan.

Pelivalinnat | Panostus

Manchester United | 3/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 1,78

Watford ei maalia | 1,5/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 2,60

 

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord