Valko-Venäjä Premier League: Dinamo Minsk – FC Slutsk | Maali-iloittelua luvassa

schedule 2 toukokuun 2020 - 10:26
person Ville Pursiainen

Valko-Venäjän pääsarjassa pelataan lauantaina kolme ottelua. Klo 18 alkavassa ottelussa kohtaavat vahvaa nousukuntoa uhkuva Dinamo Minks sekä sarjan kärjessä oleva FC Slutsk.

Dinamo Minskin kauden alku on ollut täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Joukkueen saldo kuuden kierroksen jälkeen on 3-0-3. Neljästä edellisestä ottelustaan joukkue on voittanut kolme, ja lähtee otteluun kahden ottelun voittoputkessa. Joukkue on noussut sarjassa kuudenneksi ja nousun voi olettaa jatkuvan nähtyjen otteiden jatkuessa.

Jevgeni Shikavka on iskenyt joukkueelleen jo peräti neljä osumaa, jolla irtoaa myös koko sarjan maalipörssin kärkipaikka. Dinamo Minsk on onnistunut iskemään 1,50 osumaa keskimäärin ottelua kohden, samalla kun omiin on mennyt keskimäärin maali per pelattu ottelu. Dinamo Minsk onkin ollut yksi alkukauden viihdyttävimpiä ja maalirikkaimpia joukkueita.

FC Slutsk on edelleen sarjan kärjessä kuuden pelatun kierroksen jälkeen. Joukkueen saldo on kunnioitettava 4-1-1 ja joukkue on hyvillä otteillaan ansainnut paikan sarjan kärjestä. Maaleja joukkue on iskenyt hurjalla kahden osuman keskiarvolla, mutta omiin on myös mennyt osumia keskimäärin 1,33 maalia per ottelu. Slutsk pääsee hyvässä vireessä vaikeaan vierasotteluun, sillä neljä edellistä ottelua ovat sujuneet ilman tappioita. Viime kierroksella joukkue kaatoi kotonaan sarjajumba Belshinan lukemin 3-2.

Hyökkäys on ollut Slutskin suurin voimavara kauden alussa ja joukkueella onkin pelaajia aivan maalipörssin kärjessä. Umar Bala on iskenyt joukkueelleen kolme osumaa yhdessä Artem Serdyukin kanssa, joten kaksikko on vastuussa 50% joukkueen tehdyistä maaleista.

Lauantain kohtaamisessa kohtaavat kaksi erittäin maalirikasta joukkuetta. Dinamo Minskin kotisaldo on 2-0-1 ja maaleja kolmessa kotiottelussa on tullut yhteensä 5, maalieron ollessa 4 osumaa plussalla. FC Slutsk on taas pelannut vieraissa kaksi ottelua joista joukkue on voittanut molemmat maalieron ollen kahden ottelun jälkeen 5-3.

Joukkueiden kahdessa edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa on nähty yli 2.5 osumaa joka on tälläkin kertaa erittäin lähellä. Molemmista joukkueista löytyy tulivoimaa, ja toisaalta Slutskin peli ei ole perustunut tiiviiseen puolustamiseen missään vaiheessa alkukautta. Monet tahot uskovat että Slutskin vire kääntyy vielä laskuun ja sarjasijoitus alkaa laskea. Dinamo Minsk on yksi niistä joukkueista jotka tulevat todennäköisesti nousemaan sarjataulukossa vielä joukkueen ohitse. Vierasvoitolle on tarjolla erittäin messevä kerroin, jonka voi halutessaan ottaa jossain muodossa mukaan vetoihin.

Pelivalinnat | Panostus

Ottelussa yli 2.5 maalia | 2/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 1,92

Draw no bet | 3/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 1: 1,20 2: 3,90

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord