Valko-Venäjä Premier League: Gorodeya – Dinamo Minsk | Vierailla maalihanat auki

schedule 11 huhtikuun 2020 - 11:14
person Ville Pursiainen

Valko-Venäjällä pääsarjapelit jatkuvat. Klo 18 alkavassa ottelussa kohtaavat Gorodeya ja Dinamo Minsk.

Gorodeya kuuluu kokonsa ja tasonsa puolesta Valko-Venäjän pääsarjan alempaan kastiin. Alkukauden ensimmäiset ottelut tukevat väitettä, sillä joukkue on kolmesta pelaamastaan ottelusta voittanut yhden ja hävinnyt kaksi. Ainoastaan yksi tehty maali näissä otteluissa on joukkueelle huolenaihe, sillä tehokkuutta maalipaikoissa pitäisi löytyä enemmän. Joukkue taistelee todennäköisesti kuluvalla kaudella putoamista vastaan.

Dinamo Minsk on lähtökohtaisesti Valko-Venäjän neljänneksi laadukkain seura, jonka voi olettaa taistelevan paikasta kolmen joukkoon ja jopa mukaan europeleihin. Kauden alku on ollut kuitenkin vaikea, sillä joukkue on pelannut kolme otteluaan samoilla tilastoilla kuin illan vastustaja, saldona siis yksi voitto ja kaksi tappiota. Maalinteko joukkueella on onnistunut heti alkukaudesta, mutta oman pään puolustamisessa on ollut vielä vaikeuksia. Kolmen ottelukierroksen jälkeen maaliero on 4-4.

Dinamo Minskin vire ei ole vielä vakuuttanut, sillä kauteen valmistaneet ottelut huomoiden joukkue on kuudesta edellisestä ottelustaan voittanut vain yhden. Voitto tulikin edellisellä sarjakierroksella Belaz Zhodinoa vastaan lukemin 2-0. Dinamolla on varaa parantaa ja joukkue tuleekin nousemaan nykyiseltä 11. sijalta kauden aikana.

Gorodeya kuuluu putoaja-kanditaatteihin ja alkukauden pelit ovat jo sysänneet joukkueen putoamisrajan läheisyyteen. Dinamo Minsk parantaa sarjasijoitustaan kun joukkueen puolustus saadaan tiiviimmäksi, hyökkäyssuuntaan joukkue on vaarallinen ja tehokas. Gorodeyan kotietu tasaa puntteja ja lauantaina nähdäänkin tiukka kamppailu pisteistä. Vierasjoukkue on suosikki ja pystynee laadukkaammalla joukkueella ottamaan kovasti kaipaamansa kolme pistettä mukaansa.

Pelivalinnat | Panostus

Dinamo Minsk yli 1.5 maalia | 1,5/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 2,01

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord