Ranskan avoimet WTA: Marketa Vondrousova – Petra Martic | Naiset kohtaavat jo neljättä kertaa

schedule 4 kesäkuun 2019 - 09:46
person Urheiluvedot

Ranskan avoimet vuosimallia 2019 on tuonut jo monen monta mielenkiintoista kohtaamista esiin. Tämä on jälleen yksi erinomainen esimerkki siitä, sillä nämä molemmat pelaajat ovat tällä hetkellä elämänsä kunnossa. Tsekkiläinen teinitähti Marketa Vondrousova kohtaa puolivälierissä kokeneen 28-vuotiaan Petra Marticin. Naiset ovat kohdanneet neljään otteeseen, ja Martic on ollut jokaisessa kohtaamisessa parempi. Viimeisimmässä ottelussa Vondrousova onnistui jo haastamaan kroatialaisen, mutta riittääkö paukut enää, kun Martic on entistäkin kovemmassa kunnossa.

Vondrousovalla on todella paljon potentiaalia

Tsekkiläinen Vondrousova on osoittanut jo 19-vuotiaana nousevansa WTA:n kärkikahinoihin mukaan. Roland Garros on antanut viitteitä naisen todellisesta potentiaalista, sillä hän on ollut kerta kaikkiaan suvereeni jokaisessa ottelussaan. Vondrousovan ennakkoluulottomuus tulee kantamaan hedelmää vanhemmallakin iällä, mikäli mentaliteetti pysyy samana myös menestyksen myötä.

Vondrousova on napannut melkoisia päänahkoja. Hän ei ole tähän mennessä hävinnyt erääkään turnauksessa, ja kaatuneiden joukkoon lukeutuu esimerkiksi toinen nuori lupaus Anastasia Potapova. Tämän lisäksi Yafan Wang, Carla Suarez Navarro ja Anastasija Sevastova ovat taipuneet tsekkiläisen käsittelyssä, eikä dominoivasta osapuolesta ole jäänyt kahta sanaa sanottavaksi.

Sevastovan kaataminen oli ilmiömäinen temppu. WTA-rankingin sijalla 12 majaileva latvialainen koki todella karvaan tappion, kun Vondrousova paukutteli Sevastovan kotimatkalle suoraan kahdessa erässä. Sevastova ei voittanut ottelussa kuin kaksi peliä, ja tämä kertookin melko paljon Vondrousovan tämänhetkisestä vireestä. Sevastova pelasi melko kehnosti, sillä 24 pakottamatonta virhettä tulivat aivan omaa huolimattomuutta. Vondrousova pelasi kuitenkin puhtaan ja tasaisen ottelun, joten vaikka Sevastova olisi saanut kohtuullistettua virheiden määrän, niin kakkoseksi olisi silti jäänyt – Vondrousova riisui latvialaisen aseista.

Vondrousova on todella ennakkoluuloton pelaaja. Hän tiedostaa omat taitonsa, eikä häntä kiinnosta vastustajan meriitit – hän keskittyy pelaamaan. Nopealiikkeinen tsekkiläinen on todella hyvä hyökkäyspelaaja, mutta myös puolustuspelaaminen on kerrassaan loistavaa katsottavaa nuoresta iästä huolimatta. Vondrousovan paras ase on hänen syvä ja tarkka kämmenlyöntinsä, joka aiheuttaa baseline-pelaajille todellista ongelmaa. Drop shotit ovat tsekkiläisen tavaramerkkinä toimineet, ja ne ovat toimineet loistavasti pistettä rakentaessa. Tänään on kuitenkin jo tunteet pelissä naisten historian vuoksi, joten nähtäväksi jää, näkyykö se hyvällä vai huonolla tavalla.

HUIPPUTARJOUS LEGOLAS.BET KASINOLLE!

Saat 150% bonuksen jopa 300€ asti + 150 ilmaiskierrosta BerryBurstiin!

Martic on ylittänyt itsensä jo tässä vaiheessa turnausta

Martic on pelannut uskomattoman turnauksen. Hän ei ole koskaan aikaisemmin päässyt Grand Slamissa neljänneltä kierrokselta jatkoon, mutta nyt se tehtiin tyylillä! Martic on tässä turnauksessa kohdannut jo WTA-rankingin kakkossijaa pitävän Karolina Pliskovan, joka lähti lauluun kahdessa erässä todella puhtaalla ja itsevarmalla pelillä. Hidas alusta sopii mainiosti kroatialaiselle, vaikka nopeuttakin naiselta löytyy.

Martic hävisi neljännellä kierroksella ensimmäisen eränsä tässä turnauksessa. Ennen tätä hän on lähettänyt kotimatkalle jo kahdessa erässä Ons Jabeurin, massaspesialisti Kristina Mladenovicin ja äsken mainitun ranking-kakkosen, Pliskovan. Tällä hetkellä kroatialainen on todella kovassa kunnossa, ja nyt kun karhu on karistettu selästä, on aika asettaa uudet entistäkin kovemmat tavoitteet.

Martic on onnistunut jokaisella osa-alueella tähän mennessä. Syötöt ovat löytäneet paikkansa, ja se näkyy tuloksissakin positiivisesti. Tämän lisäksi hän on löytänyt itselleen todella hyvin soveltuvan rauhallisen pelityylin, jolloin hän pääsee takomaan voittopalloja parhaista mahdollisista paikoista. Edellisessä ottelussa Kaia Kanepia vastaan tämä ote kuitenkin herpaantui, ja pakottamattomia virheitä tuli tilille jopa 42 – tämä herpaantuminen maksoikin sitten sen yhden erän.

Marticin peruslyönnit ovat todella hyviä, ja kokemus on tuonut naiselle erinomaisen pelisilmän. Martic pelaa ilmiömäistä puolustuspeliä, ja drop shotit osuvat juuri oikeille alueille, jolloin hän pääsee kääntämään peliä hyökkäykseen. Kroatialaisen pelatessa rauhallisesti ja harkiten, hän pääsee etulyöntiasemaan aggressiivisia ja nopealiikkeisiä pelaajia vastaan – nuori ikä tuo omat harminsa nopeuden kanssa. Martic on onnistunut lyömään erinomaisia voittopalloja linjaa pitkin, ja tämä on ollut se läpimurto, jonka avulla hän on tässä turnauksessa itsensä ylittänyt. Kokemus tuo oman etunsa ottelussa, eikä Martic lähde todellakaan otteluun takki auki – nyt tavoitteena on finaali.

Marticin kerroin on käsittämätön

Vondrousova on toki pelannut ilmiömäisesti, ja hän huokuu itsevarmuutta, joka näkyykin rohkeana pelaamisena. Martic on kuitenkin nyt todella kovassa tikissä, ja latautuminen tähän otteluun on aivan eri tasoa, mitä se on tähän asti ollut. Martic ei itse uskonut koskaan pääsevänsä neljänneltä kierrokselta eteenpäin, mutta nyt on kaikki luulot unholassa, ja matka kohti finaalia on alkanut.

Martic pääsee etulyöntiasemaan pelisilmän ja rauhallisen pelityylin avulla. Vondrousova on todella nopea ja taitava pelaaja, mutta nuori ikä tuo ne omat harminsa pelaamiseen, sillä peliäly ja rauhallisuus eivät usein kohtaa vielä alkuvuosina. Vondrousovan tuleekin olla ottelussa ennakkosuosikki, mutta todella niukka sellainen. Tätä myöten pelivalinnat ovat selvät; Marticin voitto napataan lapulle, mutta peliover tulee hyvänä sivuvetona turvaamaan lopputulosta, sillä toisinto Istanbulista on enemmän kuin mahdollinen

Pelivalinnat | Panostus

Petra Martic ml | 4/5 yksikköä

BETHARD TARJOAA KERTOIMEN 2,30

Yli 21,5 peliä | 3/5 yksikköä

PINNACLE TARJOAA KERTOIMEN 1,854

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord