U20 MM-kisat: Suomi – Sveitsi | Pikkuleijonilla parannettavaa

schedule 27 joulukuun 2020 - 12:26
person Ville Pursiainen

Suomi ja Sveitsi kohtaavat U20 MM-kisojen alkulohkojen toisella kierroksella sunnuntaina klo 21.00 alkaen.

Suomi aloitti oman turnauksensa voittamalla koronapoissaoloista kärsivän Saksan 5-3. Suomi pääsi ottelussa jo 3-0-johtoon, mutta tyytyi sen jälkeen pelaamaan Saksan kanssa samaa, matalampaa tempokiekkoa ja Saksa pääsi vielä otteluun mukaan. Ottelun alussa Pikkuleijonat olivat aivan omaa luokkaansa ja katsojille näytettiin hieman siitä nopeudesta ja taidosta jota joukkueelta odotetaan.

Suomen kaikki viisi maalia tekivät eri pelaajat, joten heti turnauksen alkuun useampi pelaaja sai itseluottamuksen kannalta tärkeitä onnistumisia. Ville Heinola on puolustuksen jämäkkä johtaja, ja Anton Lundell sekä Brad Lambert hurmaavat hyökkäyspäässä. Suomella on laadukas tämän ikäluokan pelaajisto, ja joukkue pelannee lohkovoitosta Kanadan kanssa lohkovaiheen päätöspelissä.

Sveitsi aloitti oman turnauksensa niukalla 0-1-tappiolla Slovakiaa vastaan. Sveitsi on klassinen kiekkomaa, mutta menestys aiemmissa tämän ikäluokan turnauksissa on jäänyt vaisuksi. Viime vuoden turnauksessa Sveitsi hävisi Venäjälle neljännesfinaaleissa 1-3.

Avauskierroksen tappion myötä Sveitsi on tiukassa paikassa, sillä vastassa on vielä mm. Suomi ja Kanada, joten sarjapisteet ovat tiukassa. Sveitsi onnistui yllättämään Pikkuleijonat vuosi sitten pelatussa turnauksessa 5-2, mutta muuten Suomi on vienyt alppimaata kuin litran mittaa. Sveitsin pelaajistossa on paljon nuorta talenttia, mutta joukkue häviää materiaalissa armotta jääkiekon suurmaille Suomelle, Kanadalle, USA:lle ja Venäjälle.

Suomi pystyy paljon parempaan kuin mitä se Saksaa vastaan näytti, ja joukkue pursuaa varmasti näyttöhaluja Sveitsiä vastaan. Mikäli Suomi pelaa omaa aktiivista peliään, joutuu Sveitsi rikkomaan ja ylivoima-aikaa on taas Pikkuleijonille luvassa. Normaalin turnausprosessin edetessä tämä on ottelu joka Suomen on voitettava, ja joukkueen on oltava valmis ensimmäisestä minuutista alkaen. Aku Räty, Lundell ja Lambert ovat nimiä joille tulospaineet lankeavat.

Pelivalinnat | Panostus

Suomi -2.5| 2/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 1,91

Suomi yli 4.5 maalia (sis. JA + RL)| 1,5/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 2,15

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord