Valioliiga: Liverpool – West Bromwich | Kotijoukkueen meno vastustamatonta

schedule 26 joulukuun 2020 - 21:17
person Ville Pursiainen

Liverpool ja West Bromwich kohtaavat toisensa Valioliigassa sunnuntaina klo 18.30 alkaen.

Liverpool on pitänyt pelinsä kasassa otteluruuhkan keskellä ja pitää tiukasti otteessaan Valioliigan kärkipaikkaa. Pahimmat uhkaajat ovat jo useamman pisteen Liverpoolia perässä, kuusi viimeisintä otteluaan tappioitta pelannut Liverpool on koonnut koko kaudelta saldon 9-4-1. Edellisellä kierroksella Liverpool murskasi Crystal Palacen vieraskentällä lukemin 7-0, esitys oli niin kokonaisvaltainen että Liverpool on monien kirjoissa suurin suosikki mestariksi.

Vaikka Liverpool on kärsinyt isoista loukkaantumishuolista, on joukkueesta löytynyt paikkaajia ja pelin taso on pysynyt korkeana.  Liverpool napsii pisteitä ottelusta toiseen ja pystyy kaapimaan tärkeitä sarjapisteitä huonommallakin esityksellä. Diego Jotan loukkaantumisen myötä tuttu kolmikko Salah, Mane ja Firmino on paukuttanut tehoja hyökkäyspäässä, kolmikolla on kasassa yhteensä 23 maalia.

West Bromwich pelasi upean 1-1-tasapelin Manchester Cityä vastaan toissakierroksella, mutta ottelun jälkeen joukkue ilmoitti valmentajanvaihdoksesta. Sam Allardyce on uusi manageri, mutta ainakaan alkuun tulokset eivät parantuneet, kun Aston Villa kyykytti joukkuetta 3-0-lukemin. WBA on pelannut jo 14 ottelua ja viimeistellyt näissä kymmenen osumaa. Tahti on liian verkkainen, jotta joukkue voisi säilyä Valioliigassa.

West Bromwichin puolustus on liian köykäinen, eikä hyökkäyspeli ole tarpeeksi tehokasta. Joukkueen materiaali ei ole riittävän laadukas tai leveä menestymiseen Valioliigassa, ja tulokset ovat sen mukaisia. Vierassaldo joukkueella on 0-2-5 /-9, joten ennusmerkit vieraspisteisiin Liverpoolia vastaan ovat heikot. Joukkueella on myös loukkaantumisia, Hal Robson-Kanu etunenässä on iso menetys joukkueen menestyshaaveita ajatellen.

Liverpool on näyttänyt pystyvänsä nopeaan ja tehokkaaseen peliin otteluruuhkan keskelläkin. Puolustuspään puutteet on korvattu sitäkin tehokkaammalla hyökkäyspelillä, joka jauhaa ottelusta toiseen vaarallisia tekopaikkoja. Liverpool vie ottelun nimiinsä kahdeksan kertaa kymmenestä, ja paukuttaa siinä samassa useamman maalin jälleen kerran. Vierasjoukkue on vailla mahdollisuuksia kivikovan Liverpoolin käsittelyssä.

Pelivalinnat | Panostus

Liverpool -2 | 1,5/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 2,14

Liverpool & ottelussa yli 3.5 maalia | 1,5/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 2,14

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord