Valioliiga: Tottenham – Leicester | Kotijoukkue janoaa voittoa

schedule 20 joulukuun 2020 - 11:42
person Ville Pursiainen

Valioliigassa kohtaavat sunnuntaina sarjan kärkipään joukkueet, kun Tottenham isännöi Leicesteriä klo 16.15 alkaen.

Tottenham koki ensimmäisen tappionsa kuuteen otteluun kun se hävisi aivan loppuhetken maalilla Liverpoolille aikaisemmin viikolla. Tottenham näyttäisi tappiosta huolimatta taistella jopa Valioliigan mestaruudesta tällä tasaisella kaudella. Tottenhamin saldo koko kaudelta on nyt 7-4-2 ja maaliero edelleen upea 25-12. Hugo Lloris maalilla pelaa ehkä uransa vahvinta kautta joukkueen maalilla.

Tottenham on voittanut kuusi kotiottelua putkeen ja koko kausi on sujunut vahvasti Eurooppa-liigaa myöten. Harry Kane ja Son Heung-Min ovat keränneet kaikki kehut jo alkukaudella, mutta syystäkin. Dynaaminen kaksikko on koko ajan vaarallinen hyökkäyspäässä, Kane on jopa löytänyt itselleen uutta roolia paikkojen luojana. Kaksikko on tehnyt yhteensä jo tehot 20 + 14. Tottenham on ollut myös puolustussuuntaan todella vahva, se on päästänyt yhdessä Manchester Cityn kanssa vähiten osumia.

Leicester jatkaa ailahteluaan. Joukkue voitti kolme ottelua putkeen mutta taipui viime kierroksella Evertonille kotonaan 0-2. Leicester on edelleen sarjassa neljän parhaan joukossa ja isossa kuvassa hätää ei ole. Kuuden viime ottelun saldo on 3-0-3 ja koko kauden 8-0-5. Tuloksista näkee ailahtelun ja jos otteisiin löytyy tasaisuutta, voi pisteitä kertyä vieläkin enemmän plakkariin.

Jamie Vardy on tulikuuma ja paukuttanut jo 10 osumaa. James Maddison on myös heräillyt ja viimeistellyt upeita osumia viime kierroksilla. Mikäli Vardy tai Maddison pelataan pois vastustajan toimesta, on Leicester hyökkäyspelinsä kanssa ongelmissa. Leicesterillä on ollut myös loukkaantumishuolia etenkin puolustuspäässä, mutta hiljalleen avainpelaajat ovat palaamassa pelikuntoon. Turhauttavat tappiot vaikeuttavat joukkueen tavoitetta pelata aivan Valioliigan kärjessä.

Tottenham lähtee suosikkina kärkiotteluun, mutta helppoa ottelua ei ole luvassa. Kotijoukkue pitää mielellään palloa ja sillä on pelaajia jotka pystyvät omilla tekemisillään kääntämään pelin kulkua. Leicesteriltä sivussa ovat edelleen puolustuksesta Pereira ja  Soyuncu, joista tulee miinusta. Tottenhamilla ei isoja poissaoloja ole, vaan joukkue pääsee iskemään Leicesterin kimppuun vahvalla kokoonpanolla. Liverpool-pelin tappio jätti nälkää, joten sunnuntaina nähdään nälkäinen kotijoukkue.

Pelivalinnat | Panostus

Tottenham | 1,5/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 2,06

Tottenham yli 1.5 maalia | 1,5/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 1,94

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord